26 viikkoa

Mulla kävi aikamoinen pommi tuos pari viikkoa sitten. Mä luulin meneväni "vaan reenaamaan" normisti Mayorsille, mutta siellä mulle ilmoitettiin et nyt alkaa dietti. Oho ja hups.

Ekan diettiaamun kauhistuksia

Multa meni se koko loppuviikko ihan paniikissa. En tienny mitä ajatella. Olin yhtäaikaa kauhuissani ja innoissani. Peloissani ja elämäni voimissa. Itkin et mä en voi alkaa dietille ku oon niin pieni, mutta Aki lohdutti sanomalla; "et sä isoin tyttö oo mut ei siel isoin tarttekaan olla. Me hiotaan kaikki palat kohilleen ja kokonaisuus ratkaisee". Ja tottahan se on. Nyt oon koettanu tuota lausetta hokea itselleni ja tehdä kaiken "mahdollisimman ohjeiden mukaan". 

Tää 8päivää mitä dietillä olen ollu on menny ihan hyvin. Opettelua, paljon opettelua mut kyl tää tästä. Täytyy ottaa vaan asenne kohdalleen. Mulla rullaa nyt 10 reeniä viikossa ja kalorit tippu jonkin verran, mutta onneks lähtökalorit oli korkeat niin saa tässä viel ihan reilusti mussuttaa. 

Aamupalaa pukkarissa

Mitä on sit tapahtunu? Yöt hikoilen ku sika. Ekan neljän päivän aikana tippu nesteitä useampi kilo ja mulla on heti paljon omempi olo täs kropassa. Nesteiden jälkeen kevyesti muutamia satoja grammoja on hilauduttu alaspäin. Aminojen ja muiden jauhojen määrä lisäänty huimasti ja meikän rautapakki on kestäny ne yllättävän hyvin... Kyl tää tästä :) 

Ihanaa, miltähä sitä kesällä näyttää ;)

Yöjumpalla

Liikaa ajatuksia pieneen päähän

Kuten otsikkokin sen jo kertoo... olen vähän sekaisin tän oman "vitneksen" suhteen. Lähinnä hyvällä tavalla ja tätä on jatkunut jo muutaman viikon. Minähän olen jo pitkään hieman ja salaa mielessäni haaveillut kisoista, mutta se koko homma on tuntunut niin kauhean kaukaiselta ja päässäni on soinut matra "no ei musta nyt vaan ole siihen"- mutta entäs jos minusta oikeasti olisikin? 

Tätähän se paljon on. Rasiaruokaa takahuoneessa

Blogissa tituleerattu mies on kauan kannustanut minua ja sanonu et kehitystä tulee. Se on vaan siinä, kun oma silmä sokeutuu ja pää ei toimi yksissä kropan ja sen muutosten kanssa. Se on oikeastaan kurjaa. Toisaalta se ehkäpä estää "pissan" nousemista päähän, mutta toisaalta se aiheuttaa ihan turhia masisteluja ja synkistelyjä. Muutama viikko sitten kuitenkin rohkaisin mieleni ja tassuttelin tihkusateessa Mayor´sille tapaamaan erästä "könttiä". Ajatuksena oli saada jutella hieman hänen kanssaan ajatuksistani ja se, että hän hieman tsekkaisi kuntoani ja sanoisi siitä mielipiteensä. Kun paikalle viimein pääsin, vastassa oli samalla niin leppoisa mies ja lämmin halaus, mutta toisaalta hieman pelottava tapaus :D Juteltiin pitkät tovit kaikkea treenitaustastani ja haaveistani, miten syön ja treenaan...kaikesta mikä voi asiaan vaikuttaa. Ja lopulta sieltä se lause tuli;

"No siis jos sä haluat ni sulla on ihan täysin realistiset mahollisuudet olla lahdes ens syksynä ja se body fitness ois musta kyl aika jees".

MITÄ?! Really. Aika uskomatonta. Lisäksi tuli kehuja jo hyvin levenevästä selästä ja kuulema vatsapaletti alkaa olla jo melko hyvällä mallilla. Toki siis töitä potenssiin miljoona täytyy tehdä, mutta lähtötilanne on edes jo jonkunlainen. Jee! Oli aika mieletön fiilis ja kun vielä tietää, ettei sanoja turhaan mene kehumaan.

Eilinen lopunalun mave. Uudet enkat, jee.

No kaikki tämähän on sekoittanut mun pään. Aina ennen haaveilin salaa bikinistä ja ajattelin että onko minusta siihenkään... no nyt heitetäänkin jo toisesta luokasta ajatuksia ilmoille, whoot?! Olen nyt koettanu pitää vähän ruokapäiväkirjaa, reenata lujaa ja sulatella ajatuksia. Koskaanhan ei lavalle asti ole pakko nousta, enkä sinne haluakkaan nousta jos kunto ei oikeasti ole hyvä. Mutta nyt vaan mietin vielä viimeisiä hetkiä sitä, uskallanko, kykenenkö, jaksanko lähtä painamaan tätä hommaa vielä asteen verran kovemmalla syklillä eteenpäin.... onneksi on ihania tukijoukkoja heti ilmaantunut ja kannustus on ollut melko vahvaa useammaltakin taholta. Kiitos teille kannustajille ja tsemppaajille siitä!

Et tällaista täällä käydään läpi- päätöksiä tulenee lähiaikoina, pysykääs kuulolla!

Ja tältä selkä näytti eilen reenin jälkeen. WOW!

Mitäpä tässä...

Ohhoh, tuli vähä muutoksia elämään. Ihan ykskaks, hups. No se jotenkin kuvastaa aikalailla meikäläistä- ei aamulla tiedä mitä illalla tapahtuu.

Nimittäin, puolitoistavuotta hautunut asia, muutto stadiin sai ykskaks viimoisen sinetin. Monta mutkaa on ollut matkassa, mutta riipaisin tässä parissa viikossa "vähän jopa yllättäenkin" hankkia itelleni kämpän, sopia työkuviot lukkoon, muuttaa ja tehdä monenmonta muuta pienempää asiaa, kuten hankkia kissojen lääkärintarkastusajat ja niille lääkkeet (rauhottavat :D) muuttoa varten, myydä puolet omaisuudesta ja sitärataa... vaikka asia pitkään jo mielessä muhikin, oli tää lopullinen sysäys sille kuitenkin melko yllätyksellinen ja löi pariks viikoks arjen melko sekaisin.

Kaikki nimittäin alkoi totaalivitutuksesta. Tein päätöksen, että nyt lähtee, paikkakunta on vaihduttava syksyyn mennessä tai multa leviää pää. Toki muutkin asiat on mua pitkään houkuttaneet etelään (ehdottomasti Kainalo, paremmat treenimahdollisuudet yms), mutta nyt alkoi pikkukylän juorukerhot ja muut totaalisesti vituttamaan. Päätin, et nyt tai ei koskaan. Työpaikka mulla on ollu jo jonkun aikaa odottamassa etelässä, joten se helpotti tilannetta. Ongelmaksi muodotui kämppä... ei ole ihan helppoa löytää stadista asuntoa jossa olis suurinkaanpiirtein vaadittavat asiat (sijainti, hinta, kunto yms) kohdallaan ja sinne saisi vielä viedä lemmikkejä...ainiin ja ne opiskelijat ettii kans just nyt asuntoa!Mutta kuinkas sitten kävikään....

Kolmisen viikkoa sitten silmiini osui eräs hyvin houkutteleva asuntoilmoitus, jossa etsittiin kämppistä. Vastasin ilmoitukseen ja pian sainkin soiton, että mut halutaan tavata asap. Hyppäsin samointein pärrän kyytiin ja ajoin etelään. Vastassa oli ihan huikeen oloinen mimmi ja ihastuttava kämppä ihan kaupungin sydämestä ja muutenkin hyvältä paikalta- salille, töihin ja Kainalolle vain parin minuutin kävely. Hintakin kohdallaan ja kisut olivat tervetulleita! IIK! Ikskaks mulla olikin avaimet jo kourassa, nimet paperissa ja shokki takaraivossa. Tunnekuohuissa samoilla silmillä ajo pohjoiseen ja pakkaamaan. Mulla oli koti ja uusi elämä edessä, wippii!

Mun koti ja sen ihana puuovi <3

 
Sitten alkoikin kauhea härdelli. Töitä pirusti, kamat pitäs saada pakattua ja vietyä...ainiin kamaa on ihan liikaa, iso osa täytyy hävittää. Ainiin ja kissojen säädöt muuttoa varten jajajaja.... siinä se menikin. Pari päivää ihan sumussa ja siinä väsymyksessä päätin jättää reenit pois hetkeks, että saan nyt tän asian alta pois. Samalla aattelin, et kroppa saa vähän ees levätä ja pääkoppa samalla, kun ei tartte morkkistella siitä, ettei ole aikaa treenata. Ja kyllä toi pakkaaminen ja tavaroiden roudaus melkoista jumppaa välillä oli, varsinkin kun miltei kaiken tein yksin.

Sekasortohelvetti pohjoisessa

Ja osa valmiina autoon pakattavaksi

Jotenkin pariin päivään onnituin hävittämään myymällä ja kavereille jakamalla oikeasti puolet omaisuudestani, pakattua jäljelle jäävän omaisuuteni laatikoihin ja autoon. Samalla tuli päästyö onneksi eroon joka ikisestä turhasta, ihan kivasta, vanhasta, rumasta, rikkinäisestä ja tyhmästä tavarasta ja jäljelle jäi enää oikeasti ne tarpeelliset tavarat.Aika vapauttava fiilis.

Muuttoaamu valkeni tosi synkkänä ja harmaana, mut mun mieli oli loistava. Ajelin aamutuimaan stadiin, purin auton, isot kalusteet siirtyi Kainalon ja erään ystäväpariskunnan avustuksella ja pääsin järjestelemään ja sain, kuin sainkin illassa miltei kaiken paikalleen. Eka yö uudessa asunnossa meni ihanassa tunnelmassa, mulla oli, ja on edelleen tunne, että nyt minulla on KOTI. Rauhallinen, sopivan jännittynyt ja ennenkaikkea onnellinen olo tästä muutoksesta. Sit pyrähdys takaisin pohjoiseen, pari päivää vielä vanhalla asunnolla hääräämistä ja loppujen tavaroiden, eli kissojen ja parin vaatekassin kanssa muutto vanhemmille ja täällä nyt ollaan. Pari päivää on nyt ollu "vapaat" tuosta härdellistä ja olen ladannut akkuja ja alkanu taas reenaamaan...huoh. Melkosta, mutta pari viikkoa vielä ja sitten itse lopullisesti etelään. 2.9 on Stadissa ekat työvuorot- jännää!

Ruuvia on siinä monenlaista, liikaa blondille

Olikohan fiksu veto ostaa Ikean sänkyä, jossa alla laatikot... kuka kasais?

Se siitä, siinä pikapriiffi miksei ole kauheasti kuulunut- on ollu siis pirusti muuta, mutta nyt taas on aikaa. Kotipostausta heti, kun itse muutan lopullisesti luuni etelään ja saan kaiken silaistua valmiiksi ja tulossa huomenissa jo postaus Fitness Expon Oulun karsinnoista, stay tuned!

B-day & LV

Niinpä.
Ikäkriisi.
Iso sellainen.
No, päätin selvitä siitä, vaikkei se helppoa ole. Kokotajan nyt painaa päässä "tässäkö tämä elämä on, apua olen kohta kolmekymmentä"! Mutta kovin koetan painaa tuon tunteen taka-alalle, en anna sen pilata fiiliksiäni. Eniten kai minua ahdistaa nykyinen elämäntilanteeni ja se, että haluan muutosta, mutta samalla tuntuu, etten saa sitä aikaan...no, pikkuhiljaa.

Mutta se synttäripäivä! Illan safkailuista kaveriporukalla tai asusta ei ole harmikseni kuvia, koska kamerani kuoli. Tosin se kuuliaisesti heräsi seuraavana päivänä eloon.... piru, olisi edes hajonnut täysin, kunnolla ja lopullisesti niin olisin voinut ostaa hyvällä omalla tunnolla uuden.
Mutta siis (hyvin ajatus taas rönsyilee, kiitos kainalopaikan, joka on taas ollut seunanai koko viikon <3 liian vähien yöunien (olen siis tuojottanut Alcatrazia) synttäri-iltana pikkuporukalla Rilloon syömään ja erääseen pikkupaikkaan drinksuille ja pelaamaan tyttöporukalla aliasta. Yöllä juoruilua, ystävän kainalossa nukkumista ja suklaakakkuöverit. Ihania ihmisiä ja ihania lahjoja....
  ...ja seuraavana päivänä kainalopaikan yllätyspaluu Stadista pohjoiseen ja lahja. Meinasin kuolla. En tiennyt itkeäkkö vai nauraa, taisin tehdä molempia. Sain nimittäin "ison suklaarasian". <3

Pieni asia ihmiskunnalle, suuri asia minulle, ensimäinen, ikioma Louis Vuitton. Tosin, tämä ihanuus unelma oli jo pitkään omalla hankintalistallani. Nyt kun se on saatu (ai että rakastankaan tuota miestä), niin voinkin alkaa suunnittelemaan seuraavaa...
Mutta siis, lahjaksi sain tämän;

Se on täydellinen! Väri, ihana ja koko loistava niin moneen asiaan. Enempää ei sanoja tarvita. Jei.

Lahja salaiselta ystävältä

Jei!
Tänään tuli postissa eräs paketti, jota olin melko suurella jännityksellä odottanut, koska en todellakaan tiennyt mitä paketti sisältäisi....
Ilmottauduin nimittäin parisen viikkoa sitten erään facebook kirpparin (jep, olen koukussa) "salainen ystävä" rinkiin. Ringin ideana on,että osallistujat hankkivat ylläpidon arpomalle salaiselle ystävälle lahjan, hänen mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Lahjan arvo tuli olla posteineen väh. 15 euroa, ylärajaa ei ollut.
En siis tiedä kuka minulle oli lahjaa ostamassa tai mitä olin saamassa, minun täytyi vain luottaa ostajaan ja 15 asiaan, jotka olin mielenkiinnon kohteikseni ilmoittanut. Tarkkaan en omia sanojani (noita 15sta siis) muista, mutta koska vaatekirpparista oli kyse, mainitsin lempivärejäni, joitakin tylini avainsanoja ja vaatekokoni. Ja ei kun odottamaan....

Ja mitä paketistani paljastui!? Ihanaakin ihanammat korvikset, jotka ovat niin tyyliseni, kuin vain korut voivat olla. Blingiä, pitkät, sulkia, mutta kuitenkin tyylikkäät ja monikäyttöiset.

Lisäksi tuli nude korkeavyötäröinen hame, johon olen heti silmittömän rakastunut ja hame vielä istuu kuin istuukin täydellisesti! Lopuksi vielä kiva biletoppi, jonka väri on enemmän kuin herkullinen!

Hieman osallistuminen jännitti, mutta ehdottomasti aijon osallistua toistamiseen. Ja palautteen  perusteella minunkin lahjani saanut tyttönen oli oikein tyytyväinen omaan lahjaansa, vaikkei hänkään luonnollisesti tiedä, kuka hänelle lahjan lähetti.


Ihania pieniä arjen piristyksiä tällaiset!