Liikuntahistoriani

Usein olen kommenteissa ja livenä saanut kyselyä ja kommenttiä siitä, että kuinka lyhyellä treenillä voi lähtä lajissani kilpailemaan. Se on totta, ettei tätä ole polvenkorkuisesta asti harrastanut kukaan. Minusta se ei silti huononna lajia, vaikkei sille olekaan pennusta asti uhrattu koko elämää. Minulle on itse asiassa ihan sama, harrastaako joku golfia, maraton-juoksua, zumbaa, ampumahiihtoa vai salipirkkoilua, jos se tekee ihmisen itsensä onnelliseksi ja saa kokea valitsemallaan tiellä kehitystä ja onnistumisen iloja. Minusta se on kuitenkin se kaikkein tärkein asia.

Mutta niin, ajattelin nyt läteä vähän valottamaan omaa liikuntahistoriaani ja sitä, miten minä päädyin lajin pariin, koska sitä usein kysellään.

Lisää kuvateksti

Olen kasvanut perheessä, jossa liikuttiin paljon ulkona ja isäni oli aktiivinen urheilija jo minun ollessa pieni. Jos lapsuuden jatkuvat leikit ja pelit ulkona metsissä jätetään pois, ensimäiset kosketukseni "kilpailuun" oli varmaan ne hippo-hiihdot. Innostuin niistä lapsena ja aloin hiihtää paljon. Kävin useita kertoja viikossa isäni kanssa sivakoimassa ja opeteltiin pikkuhiljaa tekniikkaa paremmaksi ja menoa kovemmaksi. Ihan tarkkaan en muista mitä kaikkia kisoja ihan pentuna kiersin, mutta oli siellä jo vähän muitakin kisoja, kuin vain niitä hippo-hiitoja.

Kouluun mennessä pelasin kesät pesäpalloa ja uin kokoajan. Kuntoni oli hyvä, yleisurheilukouluissa ja muissa kävin ja se jatkuva päätäpahkaa eteenpäinmeneminen oli minulle elämäntapa. Kuitenkin ylä-asteelle siirryttäessä alkoi vähän meno hetkellisesti muuttua ja koska oma murrosikäni alkoi monia ikätovereitani myöhemmin, havahduin kahdeksannella luokalla, että olin melko pullukka. En siksi, ettenkö olisi liikkunut, olin vaan aina ollut lapsenpyöreä ja se näkyi vielä tuolloinkin poskistani. Silloin mä päätin aloittaa laihtumisen ja aktiivisen, tavoitehakuisen liikkumisen. Aloin juoksemaan lenkkejä. Lisäksi aloin käymään useita kertoja viikossa ryhmäliikuntatunneilla. Kunto senkun kasvoi ja painoa tippui yhden kevään aikana varmaan 10 kiloa. Samoihin aikoihin tein lopullisen päätöksen siitä, että haluan lukion jälkeen armeijaan. Koska olin pienikokoinen tyttö, halusin mahdollistaa itselleni mahdollisimman hyvän jaksamisen edes hyvän kunnon avulla.

Armeijaan meneessä juoksin pitkiä lenkkejä, cooperin aika oli kolmena tonnin paikkeilla, olin käynyt vuosia stepeissä ja erilaisilla aerobic-tunneilla. Armeijassa urheilin päivittäin ja sain ensimäiset kosketukset salitreeniin. Juoksin päivittäin ja tein tuvassa iltaisin lihaskuntoa erilaisten punnerrusten, vatsojen yms perusliikkeiden muodossa. palvelukseni kuitenkin keskeytyi erään kurjan loukkaantumisen vuoksi. Sama loukkaantuminen teki liikkumisestani käytännössä mahdottomaksi useiksi kuukausiksi. Nuo kuukaudet ovat olleet elämäni pisimmät. Masennuin ja olin ihan hulluuden partaalla...

Kun sain taas itselleni toimintakuntoiset raajat, elettiin kevättä 2005. Oli aika ottaa menetetty kunto takaisin. Aloin treenaamaan maraton-haave mielessä. Juoksin ja jumppasin. Paljon. Treenikertoja kertyi viikossa 6-8. Lopulta juoksin polvet rikki. Oltiin taas ihmeissään. Lenkkejä oli pakko lyhentää ja keventää, tilalle tulivat erilaiset jumpat. Lopulta syksyllä 2007 minua pyydettiin ensimäisen kerran ohjaamaan jumppia ja lopulta huomasin iltatöikseni ohjaavani jumppia joka 6 viikossa. Lisäksi vedin kevyttä lenkkiä ja ehtiessäni kävin muiden tunneilla hikoilemassa. Jumppia vedin kevääseen 2013 saakka. Välillä ohjasin sen jopa 6 tuntia viikossa, välillä vain muutamaa tuntia. Ohjemistossa pyöri step, compat, pump, kuntopiiri.. Vuosina 2011-2013 karkean arvion mukaan juoksin 2-3 kertaa viikossa ja ohjasin tai olin ohjattavana n. 6 tunnilla viikossa, joten liikuntatunteja kertyi.

Loman turvottama neiti hetki ennen salirakastumista

Sali tuli ensimäistä kertaa "oikeasti" ohjelmistoon kesällä 2011. Tuolloin pyysin hierojaani tekemään minulle 2 jakoisen ohjelman, jota voisin kesällä vaihtelun vuoksi ryhmäliikunnalle tehdä. Kävin salilla, mutten ollut vielä rakastunut. Kuitenkin syksyllä 2012 minut sai salille eräs Herra, joka alkoi minua ohjeistaa ja opastaa ja HUPS, olin kerrasta myyty. Samantien sain ohjeistusta ja neuvoja, yhdessä treenaaminen oli ihanaa ja ykskaks huomasin isoja muutoksia omassa olotilassani ja kropassani. Siitä se lähti. 2012-2013 vedin jumppia, lenkkiä ja salia kolmejakoisella ohjelmalla, mutta kokoajan huomasin kaiken muun jäävän saliharjoittelun taakse. En enää himoinnut asfalttia niinkuin ennen. Aloin himoita rautaa.

Viime syksynä sitten tein elämäni isoimman muutoksen; muutin Helsinkiin ja marssin valmentajani luokse ja sanoin "Minä halun sut mun valmentajaksi" ja siitä hommat pyörähti isolle. Tässä vaiheessa jäi pois kaikki muut jumppahumppailut ja focus siirtyi kokonaan fitnekseen ja sillä tiellä nyt ollaan. Ja niin rakastuneita <3!

Joten, vaikka puhdas salihistoriani on melko lyhyt, olen aina liikkunut ja en varmasti olisi saanut tuloksia niin nopeasti kuin olen saanut  jos olisin aloittanut ihan sohvaperunapohjalta. Lihakseni ovat kuitenkin tottuneet ottamaan vastaan treeniä ja rasitusta ja palautumaan. Eli ei tässä urheilussa kuitenkaan ihan eilisen teeren poikasia olla. Elintapani kuitenkin olivat pitkään kohtalaisen retuperällä. Vaikka urheilin paljon, viikonloput meni juhliessa. Onneksi saliharrastuksen myötä on tullut tuohonkin asiaan muutos. Palanen kerrallaan.

Ja tässä vaiheessa iso kiitos Herralle ja Akille et olen nyt tässä. Tästä on hyvä jatkaa täysiä eteenpäin.

Aeroa ja lepoa

Alkuun, pahoittelut edellisten tekstien epäselvydestä.. Ei oikein menny rivitykset oikein, kun kirjotin tekstin luurilla ja sitten lisäsin sen kopioimalla bloggeriin- ihana tekniikka. Tai sitten minä en vain osannut :D

Mutta sitten asiaan...Hiphurraa, ihanat säät! Olen nyt koko talven tauon jälkeen käynyt juoksentelemassa pienehköjä lenkkejä töölönlahdella aerobisina ja vähän vedellyt portaita juosten ja hyppien pitkin viikkoa. Tosi mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen salilla aerobisen vääntämiseen. Ja ei se tuo raitis (stadin raitis :D) ilmakaan varmaan yhtään huonoa tee.

Keskiviikkona oltiin Koutsin kanssa yhteyksissä ja sirltä tuli sellaista koodia, et nyt vähän annetaan kropalle uudenlaisia ärsykkeitä ja ennenkaikkea lepoa. Olen nyt vääntäny koko dietin tunnollisesti joka ikisen treenin pilkulleen ja nyt saa hieman höllätä. Jätettiin 10 päiväksi puntti pois, ohjelmassa siis vain aerot ja hieman matalammat kalorit. Ihanaa viahtelua ja kelpaa! Alkoikin hieman välillä askel painamaan, joten tämä tulee varmaan ihan hyvään saumaan. Ehdin hieman levätä ja panostaa enemmän poseihin ja huoltoon- molemmat tulee tarpeeseen!

Tällasilla tehoilla Stair Masteria.

Eilen illalla riipastiin Lindan kanssa yhdessä City gymin sijasta Töölögymille harjottelemaan yhdessä poseerauksia ja hieman kävelyitä. Mulla nää treenit menee viel ihan puhtaasti poseerauksiin, ne on pakko saada ensin kohdilleen. Ja eilen totesin, et mun toinen hartia/lapa on niin auttamattoman jumissa, et en saa leveästä selästä varsinkaan mitenkään tasaista, joten hierojalle heti ens viikolla.
Lopussa me hieman villiinnyttiin hulluttelemaankin ja keksittiin Lindan kanssa pari aika kivaa "koukkua" kävelyihin ;) Ehkäpä saatte syksyllä ne tsekata sitten lavalla asti.
Ja pitihän se mun vähän pullistella olematonta selkääni. Muahaha. No ei se ihan olematon ole. Mut tirisis vaan tuo rasva nyt pois.

Täällä siis vähän höntsäilyllä nyt mennään, fiiliksiä lisää huomenna totaalivaparin kunniaksi!

Kulttuuritalo oli liekeis!

Eli tosiaan HelsinginKulttuuritalolla oli viime viikonloppuna perinteinen fitness classic.Tänä vuonna tapahtuma oli ekaa kertaa 2 päiväinen, joka oli todellahyvä juttu sillä päivän tapahtumana (ainakin vuosi sitten) se olikamalan tukkoinen. Tapahtuma oli loppuunmyyty, kuten arvata saattoi jaitse hankin lippuni sunnuntaille jo kauan sitten. Lipun hinnan takiajätin lauantaina menemättä, koska miesten sarjoja en nyt NIIN kovastihimoinnu katsomaan, vaikka toki tulokset kiinnostaakin.

Lauantaina kävin katsomassa messualueen, tekemässä pari lisäravinnehankintaa javiimein ne viralliset kisakorkkarit! Ostin omani Biancaneveltä. Palveluoli erinomaista, niinkuin aina ja heelsseistä irtosi 20 prosentinmessuale. Nyt pääsee ajamaan kengät sisään ja opettelemaan kävelyä japoseerauksia toden teolla. Wuup! Messujen tsekkauksen jälkeen meninmuutaman ystävän kanssa syömään ja olin ensimäistä kertaa elämässänihankala ravintola-asiakas. Tilasin nimittäin annoksen ekaa kertaa tän dietin aikana ja pitihän sitä vähän säätää. Onneks tarjoilija olikärsivällinen ja ystävällinen ja sain sellaisen annoksen kuinhalusin :) Kiitokset vaan Aleksanterinkadun Dennikseen.

Se vaikea asiakas

Sunnuntaina sateesta ja viimasta huolimatta pitkästä aikaa naamaan meikkiä ja fiiliksissä Kultsalle. Linda odottelikin mua jo aulassa ja siitäporukalla kiiruhdettiin etsimään paikkoja. Lavalla rullasikin jo "mun" bodysarja jota toki heti aloin kauhealla analysoinnilla tuijottamaan. Ja hyvältähän ne tytöt näytti. Muutaman idean sain takataskuun itseänikin varten ;) Ihan uskomattoman hullu tunne, et mä saatan ollatosiaan syksyllä samojen mimmien kanssa siellä rivissä! MINÄ! Kaikki sarjat oli mielenkiintoita ja kaunista katsottavaa. Kauheita pommeja ei seassa ollu ja taso oli mielestäni selkeästi tasaisempi, kuin vuosi sitten. Sijoituksia en sen kummemmin lähde ruotimaan, mut erästä tuomaria kun jututettiin, tuli selkeäksi se, ettei syksyä kohti mentäessä ole tippaakaan varaa löysäilyyn. Syksyksi taso vaan nousee jatyttöjä tulee lauteilla olemaan paljon! Kaiken on osuttava siis nappiin, ei riitä, että tekee sinnepäin tai "kokeilee". On vaan oltava se paras - ainakin jos meinaa yhtään sijoittua. Jopa karsinnoista läpipääseminen tulee varmaati olemaan yhdenlainen sijoittuminen!

Eka sisäänajo oikeilla korkkareilla

Viikonloppu sai mut miettimään todenteolla sit omaamotivaationi tehdä tätä. Haluanko mä tätä 110%sti. Haluanko mä uhrata miltei kaiken muun elämän ja kisata? Haluanko mä väsyttää ja venyttää itteni äärirajoille saadakseni sen vartin siellä lavalla? Jaksanko mä ja onko se sen arvoista? Lisäksi mä oon koko viikon miettiny voiko mun kunto riittää edes karsinnoista läpi ja opinko ikinä poseja ja kävelyitä tarpeeksi hyvin.... Mut nyt mä alan saada vastaukseni; kyl mä haluan jatkaa ja lujempaa! Mä haluan tehdä tätä! On opittava erottamaan pelkoja laiskuus oikeasta väsymyksestä! Mä oon niin kivisen talven meny läpi, et tää kesä ei mua kaada! Avauduin myös Akille fiiliksistäni ja sieltä lohduteltiin et kyl sut kuntoon saadaan. Lisäks mulla on noi korvaamattomat ystävät rinnalla. Kiitos teille!

Kyl se massu alkaa kadota!!!

Ainii ! Sen verran vielkisoista ja niistä tutuista tytöistä! Sara tuli oman bodysarjassaan neljänneksi, Tessi oli pitkien biksutyttöen kolmas, Juulia lyhyiden biksutyttöjen kuutonen! Huikeaa ja kaikki ensikertalaisia! Lisäks Reetta nappas myös finaalipaikan keskipitkästä bikinistä! Olette ihania!

Hv-viikko

Kuten viimeksi taisin jo mainita, paino vähän alkoi jumimaan ja samalla minua alkoi turhauttaa toden teolla. Siihen päälle  naisten vaivat niin paketti oli valmis- lopputuloksena ihan kauhea itkumäryviikko, jes (not). Mä olin ihan varma et tulen hulluksi ja pari ystävää onkin saanu kokea melkoista avautumista pitkin viikkoa. Osansa siitä sai myös Aki.

Anteeksi! Valitin et lopetan ja kirosin koko fitneksen alimpaan helvettiin. Hah.

Fiilis on edelleen vähän huono, mut koetan rämpiä ylös koska tiedän et ei tää oo pysyvä olotila. Enemän mua harmittaa nyt lopettaa. Ja aina tulee huonoja päiviä, niiden kanssa on opittava vaan elämään. Onneks Linda ja Peppi on ollu mulle kullanarvoisina tukihenkilöinä! Kiitos. Lindakin ilmoitti "ottavansa Akiin yhteyttä" jos meinaan oileasti lopettaa ja sanovansa et se nyt vaan ei käy :D <3 

Aki puuttui mun fiililseen heti muuttamalla vähän safkoja. Kalorit tippu aavistuksen, hieman leikattiin hiilareita. Kokonaiskalorit reenipäivinä killui siellä n. 2500 ja vapaapäivinä 2000 kalorissa. Treenit pidettiin samana, mut koetan kaivaa itsestäni vielä jonkun kutosvaihteen aerobisiin. En ole ikuisuuksiin ennen diettiä tehny aerobisia niin koneessa on pieniä käynnistymisvaikeuksia.

Täs dietin aikana oon tajunnu sen, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Työt, ihmissuhteet, uni, ruokarytmit... Se on jopa pelottavaa huomata et pieni huoli työrintamalla, lyhyt uni tai ihmissuhderiita voi lyödä koko pakan sekaisin. Ainakin minulla. Oon varman ihan ylitunteellinen ihminen ja märehdin liikaa asioita. Pakko koettaa siis a) tasapainoittaa elämää b) työntää asioita vaan kylmästi pois mielestä ja elämästä. Tää on nyt mun projekti!!! Olen eläny 28 vuotta muita, kuin itseäni varten ja nyt sen on muututtava jos koskaan!!!

Onneks Kultsalla oli just kisaviikonloppu niin pääsi vähän tuulettamaan päätä ja halemaan inspiksiä ja ideoita. Lisäks oli ihana päästä katsomaan kaikkia tuttuja ja kannustamaan! Kultsaan palaan kuitenkin illalla erillisessä postauksessa... 

Mihin aika katoaa?

Heräsin tänään vapaapäivään hyvillä mielin. Pakkasin kamat normaaliin tapaan, join aminot, menin puntarille ja tajusin- hitto, mullahan on kuukausi diettiä takana!!! Ihan hurjaa. Jännityksellä odotin tulosta ja tättärää- olihan se vähän heilahtanut alaspäin. Hitaasti, mutta varmasti, sieltä se tulee. Välillä iskee ihan kauhea epätoivo, mutta pakko nyt koettaa luottaa itseensä, omaan tekemiseensä ja valmentajaan. EI tässä onneksi vielä jäniksen selässä olla (niinkuin isäni tapaa sanoa), mutta ei ole kyllä vara löysäilläkkään.

Aamun kondis ja vaaka

Aerona tein pitkän porras/crossaritreenin. Jalat huusi hoosiannaa koko jumpan ajan, sillä perjantaina meillä oli Akin kanssa jalkatreeni, joka oli kirjaimellisesti elämäni HELVETILLISIN. Mä olin niin loppu, et lopussa makasin vaan Mayorsin lattialla ja itkin, ihan niinkun reilusti. Joku henkinen murtuminen siinä tapahtui ja siihen päälle se lihaskipu ja huono päivä. Aijai. Mut sitä se on ja mä uskallan sen myöntää- joskus ihan hemmetin raskasta. Moni luulee et tää on helppoa ja glitteriä niin mä uskallan sanoa ääneen et P****t! Aika usein sitä miettii et on sitä hullu. Mut kyl mä tätä rakastan. Kaikesta huolimatta.

Päivä meni ihan nukkuessa ja kokkaillessa, illalla suuntasinkin sitten taas yllättäen olkapääjumpalle. Mulla on tuohon olkapäätreeniin kyl niin viha-rakkaussuhde et ei ole tosikaan. Samalla se on ihana treeni ja siinä kehitystä tapahtuu kokoajan joka motivoi, mutta jotenkin se 2-3 kertaa viikossa niiden paukuttaminen maistuu joskus jo vähän puulta...varsinkin kun se treenin kesto on meikäläisellä puolisentoista tuntia. Nytkin taisi mennä nelisenkymmentä sarjaa.... joku väitää hulluksi- mä sanon haluksi saada tuloksia. Ja kun kroppa kestää tehä tollasia treenejä niin miksipäs ei.

Yks mun lempiliike- pystysoutu mahdollisimman leveällä otteella

Lopputreenistä salille saapuihin ihana Linda, jota en ole saanut muutamaan viikkoon neidin reissujen takia halata ja ai että meillä heti taas juttua riitti. Olen saanut ihania uusia ystäviä koko talven ajan, ettei mitään järkeä. Ihanaa, kun on ystäviä joilla on sama intohimo. Linda on etenkin yksi erittäin iso "tuki ja turva", koska meillä on sama valmentaja niin meillä siinä on vaan joku connection. <3
Kun mä olin suorittanu vielä ilta-aerot ja Linda omat treeninsä, katottiin vähän yhdessä neidin poseja ja mäkin vähän koetin levitellä selkää. Poseraamisessa sen aina muistaa, kuinka paljon pitäis jaksaa venytellä, ei se kroppa muuten vaan taivu. Siispä nytkin rullan päälle ja piikkimatolle hetkeksi ennen unia!

Etenee(kö?)

Tiedättekö tunteen, et joskus painatte vaan eteenpäin ja sit samalla tuntuu, et se elämä ei oo teidän, se on kuin unesta? No jos tiedätte, niin osaatte samaistua. Mulla on ollu sellaset pari viikkoa. Omassa elämässä on kauheena kaikkia stressaavia juttuja ja sit tää dietti... päivät vaan vilisee ja vilisee ja mä en tahdo mukana pysyä. Yhtäaikaa tää dietti on sairaan ihanaa ja mahtavaa, mut samalla mä oon ihan kauhuissani :D

Uusi ruokalemppari; lohi, pinaatti, valkosipulipaistos

Nythän pyörähti dietin neljäs viikko käyntiin. Pikkuhiljaa alkaa oppia siihen, mitä saa tai ei saa syödä. Pahimmat makeantuskat on kaikonneet ja alan uudestaan nauttia tästä "fitnessruoasta" vaikkain teen kaiken itselleni mahdollisimman helpoksi ja yksinkertaiseksi- en jaksa enkä ehdi turhia kikkailla. Kerran viikossa safkat kasaan, ja kuten eilen, aminohelvetti. Mähän nimittäin nappaan drinksut aamulla, treenilaturina, treenissä, palkkarina ja illalla unille painuessa ja kaikki noi sekoitukset teen ite valkun ohjeiden mukaan. En juo siis valmiita latureita tai palkkareita, vaan kaikki syntyy omin pikku kätösin gramman tarkkuudella. Mittaan kaikki minigrip pusseihin, jotka sit nimeän. Saman teen vitamiineille. On aamuvitskupussia ja iltavitskupussia ja omegapurkki kulkee laukussa kokoajan, jotta joka aterialla on helppo napata ne ja kalsiumit kurkusta alas.

Näistä askarrellaan

Paino ei ole kuitenkaan tullu kauheasti alas. Tai alkuun tuli, mut siihen se sitten loppuikin ja jopa hieman nousi takaisinpäin. Kuitenkin tunnen itse, et kyllä siellä rasva tirisee hitaasti mutta varmasti. Ainakin toivottavasti. Tosin, aamuisin alkaa jo oikeanlaisessa valossa vatsapalat taas kurkistella, joten...!