Syksy saapuu...

Tässä nyt on muuton ja muun kiireen keskellä paineltu niin koomassa menemään, että on ihan itseäänkin hävettäny oma ulkomuoto. Tukka roikkuu silmillä haalistuneena, meikata ei kerkeä tai jaksa ja muutenkin kuontalo on ollu jotenkin kauhtunut. Eilen onneksi tuli hieman muutosta.

Aamulla mulla olikin heti kampaaja. Jaanan tuoliin on aina ihana istahtaa ja aika kuluu kuin siivillä. Nyt, kuten yleensä aina ennekin, annoin melkoisen vapaat kädet ja hieman kun käytiin läpi mitä tehdään, oltiin molemmat ajatustemma kanssa hyvin samanlaisilla lijoilla- pituus pidetään ja reilusti tummaksi väriä näin syksyn saapiessa- ja tidim, I LOVE IT! Tumma tuli takas ja kylläpäs on kotoisa olo ja vaihteeksi ihana, kun on yksvärinen, tasainen sävy hiuksissa ainaisten raitojen ja väriviipaleiden sijaan.

  

Kampaajan jälkeen juoksin leegotohtorille tarkastukseen ja onneksi mitään isompaa ei kalustosta löytyny. Ihana et sain järjestymään ajan vielä tänne pohjoiseen, koska stadissa ainakin julkiselle puolelle pääsy on varmasti melko toivotonta. Leegot kuosissa ja that´s it. Taas mieleen nousi se kunnon hampaidenvalkaisu hammaslääkärin toimesta...josko vaikka citydealiin tulis talven aikana jokin kiva tarjous, niin mielelläni sen käyttäisin!

Illalla hypättiin erään rakkaan ystäväni kanssa autoon ja lähdettiin vähän kietelemään kauppoja ja viettämään laatuaikaa, koska kohta ei enää voidakaan niin helposti nähdä :/ Tuttuun tapaan molemmat teki löytöjä ja minä vielä varsin hyviä ja tarpeellisia sellasia! Pitkään olen metsästänyt nimittäin kunnon farkkuja. Meikäläisen kropan mallille istuvat ja päällä mukavat farkut ovat lähes yhtä harvinaiset, kuin romanikerjäläiselle lottovoitto. Ja jos löytyy se voittokuponki,selviää viikon tuuletuksen jälkeen, että arvonta oli virheellinen ja voitonjako on peruttu, eli housut lörähtää aina pois muodostaan. Nyt kuitenkin löysin JC:stä parit oikein ihana oloiset yksilöt ja ekaa kertaa uskalsin ottaa sen oikeasti pienen ja tiukan koon joka hädintuskin menee päälle. Jospa näistä ei tulis niitä peruttuja arvontoja. Merkkinä Crocker ja malli second skin. Väreinä ostin perus tummansiniset ja "vahatut" mustat. Vahattuja olen pitkään etsinytkin ja nyt mulla on ne! Lisäksi löytyi kaksi hyvää perusneuletta, joille onkin ollut myös huutava pula. Kaiken kruunasi tarjous, jossa farkkujen ostaja sai paidoista -30% alea ja seuraavat farkut ja yläosan, jonka ostan irtoaa puoleen hintaan! Aika huippista. Suunnittelin jo, että haen nuo samat farkut tai Leviksen curve denimit vaalean sinisenä ja vielä tuon saman paidan navy blue sävyssä. Helppoa.

Kotiin ajellessa oli edessäpäin melko kauniit ja myrskyiset maisemat. Edessä salamoi ja rytisi, mutta myräkkä ehti sitämukaa kauemmas, kun me ajeltiin kotia kohti... syksy tulee, ei voi mitään. No toisaalta, mä tykkään alkusyksystä. Ihania aurinkoisia, mutta viileneviä päiviä ja kaunista väritystä. Syksyllä mä muutenkin inspiroidun kauheasti kaikesta...treenistä, pukeutumisesta, sisustamisesta...ja siihen yhdistettynä muutto niin tästä syksystä täytyy tulla loistava!

Vähän karattiin blogin perusaiheesta, mutta antakaas anteeksi. Sen verran kerrottakoot, et perushyvät treenit on menny tällä viikolla ja penkki on kulkenut kuin hirvi. Innoissani ootan uutta saliakin, niin pääsee treenailemaan vähän monipuolisemmin. Mutta nyt unta palloon. Lihakset ja pää kaipaa lepoa.

Jännitystä Oulussa

Viime sunnuntaina Oulun Matetojasalissa järjestettiin Fitness Expon karsinnat, ne viimeiset. Aikaisemmathan oli järkjätty jo Tampereella ja Jyväskylässä. Toki itseäni kiinnostaa aina tällaiset kekkerit kaikenkaikkiaan, mutta erityisesti pulssia oli nostamassa kahden tutun tytön nouseminen bikinisarjoissa lavalle. Molemmat neitokaiset olen tavannut ja heihin tutustunut Virmajoen järkkäämällä leirillä, jossa olin keväällä. Suurella mielenkiinnolla olen molempien tyttöjen blogia seurannut ja valmistautumisessa elänyt mukana- on se vaan jänskää! Katjaa olen muutenkin nähnyt ja pitänyt yhteyttä aikalailla ja varsinkin kisojen lähestyessä meillä tais puhelimet piippailla aika ahkeraan, kun "läyhättiin" kaikesta valmistutumiseen kuuluvasta ja tunnelmista.

-163, Katja oikeassa laidassa

Mutta niin, tytöt. Katja kilpaili -163 ja Vilma + 168 sarjassa. Molemmat oli huikeita, kauniita ja ennekaikkea lavalla esiintymiseltään todella säteileviä. Molemmilla tytöillä oli ihana staili ja se kävely...molemmilla NIIN ihanan rentoa. Kattelin kadehtien sitä ja aattelin, et noista askelista sais moni muu ottaa oppia. Tosin kokoajan muutenkin listasin mieleeni asioita "muista nää ja elä todellakaan tee näin"-listoja. Kaikki oppi ja vinkit pitää koettaa imeä jokapuolelta, mistä vain suinkin.
Molemmat tytöt oli tyytyväisiä suoritukseensa ja syystäkin! Vilmalle ihan huisisti tsemiä SM-kisoihin ja Katjalle rakkaushalaukset päätöksestä olla lähtemättä. Purskahdin itkuun just toissapäivänä Katjan blogia lukiessani, kun meikkiskin oli siellä saanu kiitoksen <3.  Molempien tyttöjen ajatuksia kisoista ja fiiliksistä voit lukeaheidän blogeistaan; Katjan ja Vilman.

+ 168, Vilma keskellä

Kisojen loputtua ja Vilman halimisen jälkeen suuntasin Katjalle ja siellä fiilisteltiinkin ilta ja purettiin vähän tapahtuneita ja mentiin vähän raflaan tankkaamaan. Yöllä kun ajelin kotiinpäin niin aattelin, et paljon tää harrastus on multa vieny ja jopa ystäväpiiriä kutistanut, mutta on se paljon tuonutkin. Yksikin hyvä ystävä korvaa tusinan "ystäviä". Kiitos Katja!
 Kisoja, muita sarjoja tai tuloksia en lähde analysoimaan nyt tässä, vaikka mieli hieman tekisikin, mutta sen sanon, että jos mä olen menossa yhtä "keskeneräisenä" lavalle, kuin jotkut olivat sinne tulleet (jos siis koskaan sinne ees päädyn :D) niin repikää mut tukasta alas sieltä. Musta puheet "haetaan kisakokemusta" on ihan perseestä. Mä en ainakaan viitsis lähtä sinne, jos tietäis suoraan ettei ole MINKÄÄNLAISIA jakoja. Stailaus perseestä, kunto huono, asennot ja kävelyt ja poset onnettomia. Huoh. Jokainen toki tyylillään, mutta ei se ole enää katsojillekaan viihdyttävää kun joukossa on muutama heinäpään oluttuvan terassilta revitty säbänpelaaja tai muutenvaan "laihdutin mä kesäks kakskiloa" pissaliisa. Anteeksi jos loukkasin jotakin. Tai ei oikeastaan...sinä mieltä mä nyt vaan oon. Tästä(kin) mut varmaan ristiinnaulitaan mut antaa mennä vaan, ei ois eka, eikä varmaan viimenenkää asia josta joudun tilille vielä joskus.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Mä karkaan kaupungille viettämään laatuaikaa ystävän kanssa, palailen ehket vielä myöhemmin illalla uuden "lookkini" kanssa! Adios!

Mitäpä tässä...

Ohhoh, tuli vähä muutoksia elämään. Ihan ykskaks, hups. No se jotenkin kuvastaa aikalailla meikäläistä- ei aamulla tiedä mitä illalla tapahtuu.

Nimittäin, puolitoistavuotta hautunut asia, muutto stadiin sai ykskaks viimoisen sinetin. Monta mutkaa on ollut matkassa, mutta riipaisin tässä parissa viikossa "vähän jopa yllättäenkin" hankkia itelleni kämpän, sopia työkuviot lukkoon, muuttaa ja tehdä monenmonta muuta pienempää asiaa, kuten hankkia kissojen lääkärintarkastusajat ja niille lääkkeet (rauhottavat :D) muuttoa varten, myydä puolet omaisuudesta ja sitärataa... vaikka asia pitkään jo mielessä muhikin, oli tää lopullinen sysäys sille kuitenkin melko yllätyksellinen ja löi pariks viikoks arjen melko sekaisin.

Kaikki nimittäin alkoi totaalivitutuksesta. Tein päätöksen, että nyt lähtee, paikkakunta on vaihduttava syksyyn mennessä tai multa leviää pää. Toki muutkin asiat on mua pitkään houkuttaneet etelään (ehdottomasti Kainalo, paremmat treenimahdollisuudet yms), mutta nyt alkoi pikkukylän juorukerhot ja muut totaalisesti vituttamaan. Päätin, et nyt tai ei koskaan. Työpaikka mulla on ollu jo jonkun aikaa odottamassa etelässä, joten se helpotti tilannetta. Ongelmaksi muodotui kämppä... ei ole ihan helppoa löytää stadista asuntoa jossa olis suurinkaanpiirtein vaadittavat asiat (sijainti, hinta, kunto yms) kohdallaan ja sinne saisi vielä viedä lemmikkejä...ainiin ja ne opiskelijat ettii kans just nyt asuntoa!Mutta kuinkas sitten kävikään....

Kolmisen viikkoa sitten silmiini osui eräs hyvin houkutteleva asuntoilmoitus, jossa etsittiin kämppistä. Vastasin ilmoitukseen ja pian sainkin soiton, että mut halutaan tavata asap. Hyppäsin samointein pärrän kyytiin ja ajoin etelään. Vastassa oli ihan huikeen oloinen mimmi ja ihastuttava kämppä ihan kaupungin sydämestä ja muutenkin hyvältä paikalta- salille, töihin ja Kainalolle vain parin minuutin kävely. Hintakin kohdallaan ja kisut olivat tervetulleita! IIK! Ikskaks mulla olikin avaimet jo kourassa, nimet paperissa ja shokki takaraivossa. Tunnekuohuissa samoilla silmillä ajo pohjoiseen ja pakkaamaan. Mulla oli koti ja uusi elämä edessä, wippii!

Mun koti ja sen ihana puuovi <3

 
Sitten alkoikin kauhea härdelli. Töitä pirusti, kamat pitäs saada pakattua ja vietyä...ainiin kamaa on ihan liikaa, iso osa täytyy hävittää. Ainiin ja kissojen säädöt muuttoa varten jajajaja.... siinä se menikin. Pari päivää ihan sumussa ja siinä väsymyksessä päätin jättää reenit pois hetkeks, että saan nyt tän asian alta pois. Samalla aattelin, et kroppa saa vähän ees levätä ja pääkoppa samalla, kun ei tartte morkkistella siitä, ettei ole aikaa treenata. Ja kyllä toi pakkaaminen ja tavaroiden roudaus melkoista jumppaa välillä oli, varsinkin kun miltei kaiken tein yksin.

Sekasortohelvetti pohjoisessa

Ja osa valmiina autoon pakattavaksi

Jotenkin pariin päivään onnituin hävittämään myymällä ja kavereille jakamalla oikeasti puolet omaisuudestani, pakattua jäljelle jäävän omaisuuteni laatikoihin ja autoon. Samalla tuli päästyö onneksi eroon joka ikisestä turhasta, ihan kivasta, vanhasta, rumasta, rikkinäisestä ja tyhmästä tavarasta ja jäljelle jäi enää oikeasti ne tarpeelliset tavarat.Aika vapauttava fiilis.

Muuttoaamu valkeni tosi synkkänä ja harmaana, mut mun mieli oli loistava. Ajelin aamutuimaan stadiin, purin auton, isot kalusteet siirtyi Kainalon ja erään ystäväpariskunnan avustuksella ja pääsin järjestelemään ja sain, kuin sainkin illassa miltei kaiken paikalleen. Eka yö uudessa asunnossa meni ihanassa tunnelmassa, mulla oli, ja on edelleen tunne, että nyt minulla on KOTI. Rauhallinen, sopivan jännittynyt ja ennenkaikkea onnellinen olo tästä muutoksesta. Sit pyrähdys takaisin pohjoiseen, pari päivää vielä vanhalla asunnolla hääräämistä ja loppujen tavaroiden, eli kissojen ja parin vaatekassin kanssa muutto vanhemmille ja täällä nyt ollaan. Pari päivää on nyt ollu "vapaat" tuosta härdellistä ja olen ladannut akkuja ja alkanu taas reenaamaan...huoh. Melkosta, mutta pari viikkoa vielä ja sitten itse lopullisesti etelään. 2.9 on Stadissa ekat työvuorot- jännää!

Ruuvia on siinä monenlaista, liikaa blondille

Olikohan fiksu veto ostaa Ikean sänkyä, jossa alla laatikot... kuka kasais?

Se siitä, siinä pikapriiffi miksei ole kauheasti kuulunut- on ollu siis pirusti muuta, mutta nyt taas on aikaa. Kotipostausta heti, kun itse muutan lopullisesti luuni etelään ja saan kaiken silaistua valmiiksi ja tulossa huomenissa jo postaus Fitness Expon Oulun karsinnoista, stay tuned!

Kuvaukset @Toppilansaari

Ennekuin alan purkamaan tuota viime sunnuntain kuvausjuttua, on pakko hehkuttaa. Tulin nimittäin just salilta ja oli tosi hyvä rintatreeni johon vedin vielä hyvät sarjat leukoja sekä vatsoja päälle. Meikkis jaksaa nykyisin jo 3 x 7 leukaa! Ihan uskomattoman paljon- mulle! Puoli vuotta sitten tulos oli pyöreä nolla. Uskalsin myös laittaa penkkiin enemmän painoja vaikkei ollu yllättäen varmistajaa (no eihä mulla koskaa ole) ja sain tehtyä 3 x 5 47,5 kilolla! Wippii, viidenkympin sarjapainoraja, täältä mä lähestyn!

Mutta niin, itse aiheeseen eli sunnuntai ja kuvaukset. Kaikkihan lähti tosiaan siitä, että mua on ketuttanu suunnattomasti mun banneri. Eihä tää oo milläänlailla bannerin tms ulkomuodon perusteella treeniblogilta. Edes nimi ei viittaa siihen. Niinpä laitoin eräälle ystävälleni viestiä, joka harrastaa valokuvausta, että otettaiskos parit räpsyt ja onnekseni hän suostui. Sunnuntaina nappasin summamutikassa lenkkarit ja parit treenitopit mukaan ja pääkin oli ihan tyhjä ideoista. Ainoa ajatus päässä oli et no rantsuun vois mennä kun on kesä ja kaikkee....

Kun Pasin kanssa päästiin rannalle (Oulun nallikari), siellä oli yllättäen (heh heh) aika monta muutakin. Käveltiin rantaa eestaas ja mietittiin...ei sytytänyt. Sitten hoksasin et mun vaatteet on tylsiä mustia, jostain on saatava eloa kuviin ja Pasi muisti Toppilansaaressa yhden vanhan tehtaan/varastohallin jossa on graffiteja ja sen vieressä on vanha mylly(?), jossa on kaunista tiiliseinää- sinne siis!

Kummallakaan ei oikein ollu mitään selkeää ajatusta miten kuvataan. Pasi ei ole harrastanu ihmisten kuvaamista ja mä en ole tottunu poseeraamaan enkä kuvaamaan joten... :D mut jotenki se vaan siitä pikkuhiljaa lähti. Mä vaan pöyrin ja tuijottelin tyhjyyteen ja Pasi räpsi kuvia ja välillä sääti kameran asetuksia. Siinä oli ohikulkijoilla ihmettelemistä, kun tuon varastohallin edestä meni tie jolal oli aika paljon liikennettä. Minä puolestani nauroin itselleni, kun pölyisessa ja pulunpaskaisessa ympäristössä pyörin reenikamoissa Louis Vuittonin laukku olalla- varsinainen HC FITNESSMIRKKU :D

Varaston jälkeen mentiin tiiliseinärakennuksen luo ja vielä hetki ennen poislähtö onneksi kömmittiin rakennukseen sisälle ja toiseen kerrokseen, mistä löytyi hajonnut seinä, jonka ulkopuolella oli jokin ruostunut rakennusteline. Siihen telineelle paistoi ihanasti aurinko ja siinä tuli omasta mielestä yhdet parhaimmista kuvista. Vielä hetki ennen poislähtöä bongattiin tuo "ratas" jota väännellessä räpsäistiin viimeiset otokset.

Kaikenkaikkiaan meillä oli hurjan hauskaa ja mä olin kyllä pudottaa silmät päästäni, kun näin kuvat. Enhän mä osaa poseerata ja onhan kropassakin vielä paljon työtä, mutta jotenkin silti noi kuvat oli niin paljon enemmän, kuin mitä osasin odottaa. Oli kyllä kaikenkaikkiaan hauska kokemus ja on me vähän tässä alettu ideoida, et mitä me seuraavaksi keksitään...

Tämä on yksi mun omista suosikeista

No, mitäs tuumaatte kuvista? Osan säästän vielä myöhempiin mahdollisiin tarkoituksiin, mutta tähän muutama oma lemppari vielä julki.

Tämä oli kuvaajan yksi suosikeista

Ihan huikee sunnuntai!

Tiedättekö, kun joskus on niitä aamuja, että jo heti herätessään tietää et tästä päivästä tulee hyvä päivä! Tänään mulla oli just sellainen aamu. Mulla oli myöhäisempi töihinmeno ja heräsin ystäväni puheluun ulkomailta. Puhuttiin niitänäitä tyttöjen juttuja ja naureskeltiin kaikelle tässä maailmassa. Siinä samalla, kun heräilin ja juttelin matkan päähän, vedin juoksuvaatteet niskaan ja lähdin aamulenkille. Kun lopulta puhelu lopetettiin, spotify täysille huudattamaan lempparibiisuja ja tossua toisen eteen. Ja kulki. Kulki niin hyvin, että hymyilytti. Sit pikasuihkun kautta pariks tunniks duuniin...

Duuneisa mua poltteli NIIN paljon. Tiesin et iltapäivästä tulee vielä siistimpi. Hurautin nimittäin Ouluun erään ystäväni kutsumana ja mentiin urheilutalolle katsomaan Miran vapariharkkoja ja posetuksia. Edellisessä postauksessa linkitetty ystäväni vetäisi myös t-kävelynsä ja pakko myöntää, vaikka ystävästäni on kyse, et yksi siisteimmistä kävelyistä ever! Oikeasti. Huoh, ihaillen vain katselin noita molempia tyttösiä ja kylmät väreet juoksi pitkin selkää, niin mageilta ne näytti. Josko itsekin joskus....

Toinen diettas ja joi kaffen, mä olin villi ja söin tän ihanuuden

Siitä sitten hurautettiin Katjan kanssa kaffelle ja teelle (ja ihan vähä hypistelemään vaaterekkejä) ja juoruiltiin, mistäs muustakaan juurikaan, kuin fitneksestä sen kaikissa muodoissa. Käytiin läpi valkkuja, tiimejä, asuja, RUOKAA, diettejä, treenejä ja loppuun halattiin lämpöisesti, koska ei varmaan enää ehditä nähdä ennen Oulun karsintoja. Ihana, et kaiken muun hyvän lisäksi, olen saanut tän harrastuksen kautta uusia ihania ystäviä. Naurettiinkin yksi päivä, et eipä olis uskonu että "tällä iällä" voi jostain leiriltä saada ystäviä. Tutustuin nimittäin Katjaan Virmajoen Annan pitämällä bikinileirillä, josta postaus tässä.

 

Ja eikun paranee. Sitten tyttöpuolinen seura vaihtui erääseen poikapuoleiseen ystävääni, joka harrastaa valokuvausta. Oltiin suunniteltu, et napataan "joku" kuva, jotta saan blogiini bannerin. Mua on nimittäin jo pitkään kismittänyt se timanttijuttu...ei vaan jotenki käyny tyyliin ja se oli tylsä. No, mehän ei oltu yhtään suunniteltu ja mentiin iha perse eellä puuhun ja voi JUMALISTE! Tuli ihan mielettömiä kuvia ja meillä oli ihan sairaan hauskaa! Noista kuvauksista on mm. tuo banneri rakennettu (ihan itse tein, hyvä minä!) ja nämä muut tekstin kuvitukset. Loput pidän vielä salassa, ja teen niistä sitten ihan oman postauksensa asap, mutta pakko myöntää, ne on mageita!

"Kuin sä aina jaksat?"

Viimeaikoina on tullu mietittyä paljon motivaatiota ja ihmisten motiiveja tehä tätä hommaa... treenaamista siis yleisesti, mutta ennekaikkea kilpailua. Osin siihen vaikuttanee se, että itse luen paljon fitness ja kuntoilublogeja ja muutamissa lemppariblogeissa ja parin tutun (toki nekin on lemppariblogeja) valmistaudutaan kovasti Fitness Expon karsintoihin. Kisaaminen vaatii äärettömän motivaation ja monissa blogeissa onkin nyt tätä asiaa käsitelty, niin olenpa päätynit sitä itsekin paljon miettimään ja nimenomaan, miksi minä teen tätä. Yksi helkkarimoisen rohkea aiheesta kirjoittaja löytyy ystävästäni ja hänen blogiaan voit lukaista täällä.

Otsikossakin oli jo kysymys, jonka itsekin kuulen HYVIN usein. Vastaus on helppo; no enhän mä jaksakkaan. Koko tää fitness on nyt niin glitterillä kuorrutettu ja kullattu et joskus itseänikin ihan äklöttää, vaikka mähän "vaan treenaan" eikä mitään kisajuttuja ole päätetty tai sen kummemmin suunniteltu. Tää on alana sellainen, että hirveän harvoin kukaan uskaltaa sanoa et kylläpä väsyttää tai vituttaa tai oli paska reeni tai ei kiinnosta yhtään. Mä en tajua sitä. Tämähän on vaan elämää ja melkein joka asiassa joskus on niitä paskoja päiviä. Ja sit on superhyviä. Ja tasaisia päiviä. Mutta kun tasaisia ja hyviä on edes yhtäpaljon, kuin huonoja, tää kannattaa. Mä vaan voin henkisesti ja fyysisesti niin paljon paremmin. En ole viime kuukausina juurikaan stressannut kroppani ulkonäöstäni, mikä on ihan uusi tunne kymmeen vuoteen. Toki ajattelen, et pyöreämmät olkapäät ja perse vielä kiitos ja vähän rasvaa mahasta pois, mutta enää en ahdistu kun pitää lähteä jonnekin ja valita vaatteet. Mä voin ylpeänä ja iloisena vetää tiukan mekon päälle ja ei ahdista yhtään. Mä nukun ja syön hyvin, kroppa toimii. Olen energinen, en ole sairastellut aikoihin... siinä jo motivaatiota kerrakseen. Kilpailuajatukset onkin sitten jo ihan oma lukunsa, josta voisin joskus kirjoittaa kokonaan oman postauksen....

Mulla oli vähän aika sitten fiilis etten jaksa. Jotenki monta kertaa reenit tuntu tosi tahmeilta, pasta ja jauheliha ällötti ja venyttely ja vedenjuonti oli pakkopullaa. Ajatukset pyöri muiden blogeissa ja vertasin itteeni muihin ja heidän treeneihin. Fiilis oli paska. Mut sit jostakin löysin sellaisen moden, että oivalsin taas sen, et mä teen mun omaa juttua, ei mun pidäkään ressata muiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Stressi vaan rasittaa kehoa ja se taas huonotaa tuloksia ja jaksamista. Koetankin siis nyt täysiä taas voida henkisesti paremmin ja panostaa myös henkiseen hyvinvointiini siinä fyysisen hyvinvoinnin ohella, koska ne kulkevat niin käsikädessä.

Yksi myös motivaatio on paljon terveempi suhtautumiseni ruokaan. Viimeiset 15 vuotta olen enemmän ja vähemmän ja erilaisissa jaksoissa stressannut syömisiäni. Olen ollut kaloripelkoinen. Olen herkutellut ja syöny "paskaa", dokannu ja morkkistellu syömisiäni. Joskus nälkä oli ihana tunne jota hieman halusi pitkittää, jotta rasvaa vähä palais ja laihtuis. Paskat, niin väärä ajatusmalli. Eihän se kroppa sillon toimi, se syö mun lihakset ja ollaan ihan väärällä radalla menossa. Tän treenaamisen myötä, mä olen oppinut syömään. Mä pystyn paljon paremmin kävelemään siideri ja karkkihyllyn ohi, koska mä nyt tiedän paremmin, mitä ne tekee mun kropalle ja mitä kaikkea ne tuotteet sisältävät. Mä ajattelen nyt kaikkea kokonaisuutena ja opin kokoajan lisää kuinka kaikki mun teot (syöminen, juominen, treeni ja nukkuminen) vaikuttavat toisiinsa. Nälästä on tullut mulle kauhistus. Tänäänkin heräsin kesken päiväunien syömään, koska oli nälkä. Eka ajatus oli vaan, että apua, siellä se herra nälkä nyt narskuttaa myn reisilihasta pienemmäksi, eieiei, äkkiä ruokaa koneeseen! Jee, ruoka ei ole enää minulle yhtä iso mörkö kuin ennen, mä tervehdyn. Tai tervehdytän suhtautumistani ruokaan ja ai että tuntuu hyvälle.

Mutta siinäpä hieman ajatuksen virtaa. Olikohan tuossa nyt sit mitään järkeä? :D Taidan lähtä tuulettamaan päätäni viikon viimeiselle puntille.

Ha hei, ihania kommentteja tullu edelliseen postaukseen, kiitos niistä. Ihana sittenkin taas huomata, et joku oikeasti lukee näitä mun juttuja! Ja siel on joitakin puolituttuja, kiinni jäitte, paitti en tiedä keitä te olette o.O? No mutta pääasia et luette. Ja jos sinne ruudun toiselle puolelle eksyy uusia kasvoja niin tervetuloa teille! :)

Elossa(ko)?

Jep, täällä ollaan.
Iso pahoitteluni hiljaisuudesta. Taitaa olla meikäläisellä vaan sellainen tilanne, ettei passais yhtää ottaa kirjoitustaukoa, koska se heti hankaloituu. Tosin, nyt on ollu koko elämä sellaisessa myllerryksessä, ettei aina ole ihan ajatus ollutkaan tässä blogissa. Töitä ihan kauheasti ja miljoonia uusia tuulia ja vanhoja tuulia uudestaan ja kaikenlaista. Huoh, eläkää ristiinnaulitko, bliis! Mullon elämä, kai? No oliskin.

Mutta siis. No mitään erityistä ei ole koko kesänä olle, olen vaan painanu ihan liikaa duunia ka koettanu saada treenattua suurinpiirtein normaalisti. Mitään uutta treeniohjelmassa ei ole ollu, samalla on menty, koska se on tuntunut toimivan. Nyt alkaa mielessä jo kyllä postella uusi treeniohjelma, mutta uskoisin et viisjakoisella kuitenkin mennään. Aerobiset on jääny melko vähiin viimeisen 1,5kk aikana, 1-2 lenkkiä vaan viikossa. Noooo.... kai mää silti oon kiristyny. Vai oonko?

Biksukuva on parin viikon takaa totaalisen rötväys/tankkausviikon päätteeksi. Pidin viikon kokonaan reenitaukoa, kun tuntui, että kroppa on ihan lopussa ja pakko myöntää, että kannatti kuunnella itseään. Nukuin, söin ja huolsin kehoa ja alla lopputulos.

Jotakin alkaa viimein olla reisissä ja pakarassakin ja hyvä niin, niitä on koettettukin painaa. Lisäksi olen nyt keskittyny vatsoihin, pitkään kun ne olivat minulla ihan paitsiossa (hyihyi minä). Olkapäät ovat myös saaneet kesän aikana extrahuomion.

Nää toiset, alla olevat kuvat on kuvattu tänä aamuna juoksulenkin päätteeksi. Tein ekan aamuaeron varmaan kahteen kuukauteen ja maistui perkskutin hyvälle, heti kun vaan sain itseni sängystä ylös. Josko huomenna koettas uudestaan. Tässä alkaa jo näkyä toi mahan eteen tehty työ, jee! Kainaloltakin tuli positiivista kommenttia kiristymisestä ja sekös mieltä ylensi. Mullon paras koutsi! Kaikenkaikkiaan nyt viimein alkaa omaankin silmään tarttua tuo pikkuhiljaa muuttuva silhuetti. Ihana huomata, et turhaan ei ole hikoiltu!

Ja hahahaa, tätä viimeistä loppukevennystä mietin kirjoitanko ollenkaan, mutta uhallanikin sen teen (jori, on minua nartuksi monesti haukuttu :D) Minusta ja blogistani kuulema puhutaan tällä ihanalla kotikylälläni. Ihan sama, minua se ei haittaa ja itsehän olen tehnyt itsestäni ns julkisen eläimen. Mutta eri asia on se, kuinka asiat tuodaan julki. Tai tuokaa vaan kuinka vittumaiseen sävyyn tahansa, en välitä paskaakaan!!! Mutta se mikä pitää rintaani röyhistäen sanoa on se, et luuletteko te oikeasti et mä treenaan ihan päin persettä?! Kattokaa nyt noita tuloksia, daa! Et läyhätkää vaan ja kattokaa sitä omaa habaanne ja miettikää keltä se rauta nousee :D Ja ihan muistutuksena, kenenkään ei ole pakko lukea tätä, kerta tää on niin kauheen paska ja naurettava blogi.

Hah, pikku provo piristää aina päivää. That´s me. Sori

nyt unille, koetan aamulla jatkuuko tää hyvä mode huomisellekin. Nyt mä oon taas kanavalla ja aijon pysyäkkin. Puss!