Mihin aika katoaa?

Heräsin tänään vapaapäivään hyvillä mielin. Pakkasin kamat normaaliin tapaan, join aminot, menin puntarille ja tajusin- hitto, mullahan on kuukausi diettiä takana!!! Ihan hurjaa. Jännityksellä odotin tulosta ja tättärää- olihan se vähän heilahtanut alaspäin. Hitaasti, mutta varmasti, sieltä se tulee. Välillä iskee ihan kauhea epätoivo, mutta pakko nyt koettaa luottaa itseensä, omaan tekemiseensä ja valmentajaan. EI tässä onneksi vielä jäniksen selässä olla (niinkuin isäni tapaa sanoa), mutta ei ole kyllä vara löysäilläkkään.

Aamun kondis ja vaaka

Aerona tein pitkän porras/crossaritreenin. Jalat huusi hoosiannaa koko jumpan ajan, sillä perjantaina meillä oli Akin kanssa jalkatreeni, joka oli kirjaimellisesti elämäni HELVETILLISIN. Mä olin niin loppu, et lopussa makasin vaan Mayorsin lattialla ja itkin, ihan niinkun reilusti. Joku henkinen murtuminen siinä tapahtui ja siihen päälle se lihaskipu ja huono päivä. Aijai. Mut sitä se on ja mä uskallan sen myöntää- joskus ihan hemmetin raskasta. Moni luulee et tää on helppoa ja glitteriä niin mä uskallan sanoa ääneen et P****t! Aika usein sitä miettii et on sitä hullu. Mut kyl mä tätä rakastan. Kaikesta huolimatta.

Päivä meni ihan nukkuessa ja kokkaillessa, illalla suuntasinkin sitten taas yllättäen olkapääjumpalle. Mulla on tuohon olkapäätreeniin kyl niin viha-rakkaussuhde et ei ole tosikaan. Samalla se on ihana treeni ja siinä kehitystä tapahtuu kokoajan joka motivoi, mutta jotenkin se 2-3 kertaa viikossa niiden paukuttaminen maistuu joskus jo vähän puulta...varsinkin kun se treenin kesto on meikäläisellä puolisentoista tuntia. Nytkin taisi mennä nelisenkymmentä sarjaa.... joku väitää hulluksi- mä sanon haluksi saada tuloksia. Ja kun kroppa kestää tehä tollasia treenejä niin miksipäs ei.

Yks mun lempiliike- pystysoutu mahdollisimman leveällä otteella

Lopputreenistä salille saapuihin ihana Linda, jota en ole saanut muutamaan viikkoon neidin reissujen takia halata ja ai että meillä heti taas juttua riitti. Olen saanut ihania uusia ystäviä koko talven ajan, ettei mitään järkeä. Ihanaa, kun on ystäviä joilla on sama intohimo. Linda on etenkin yksi erittäin iso "tuki ja turva", koska meillä on sama valmentaja niin meillä siinä on vaan joku connection. <3
Kun mä olin suorittanu vielä ilta-aerot ja Linda omat treeninsä, katottiin vähän yhdessä neidin poseja ja mäkin vähän koetin levitellä selkää. Poseraamisessa sen aina muistaa, kuinka paljon pitäis jaksaa venytellä, ei se kroppa muuten vaan taivu. Siispä nytkin rullan päälle ja piikkimatolle hetkeksi ennen unia!