Kaikki alkoi reilu 15 vuotta sitten, kun olin yläasteella, kahdeksannella luokalla tarkalleen. Olin vähän pyöreä, enkä kovin suosittu poikien keskuudessa.... peilikuva alkoi ahdistaa ja päätin laihduttaa. Teinitytön ajatus laihtumisesta sai lenkille ja sitten mukaan alkoi tulla ryhmäliikunta. Painoa katosi ja mielessä alko häilyä asepalvelus. Treeni lisääntyi ja muutamassa vuodessa siitä oli tullut hyvin olennainen osa elämääni. Tästä historiasta aijon lähiaikoina kirjoittaa tarkemmankin selostuksen hyvine ja huonoine puolineen, mutten takerru siihen nyt, jotta päästään joskus tämänhetkiseen tilanteeseenkin.
Liikunnasta oli tullut pysyvä osa arkea ja suurimman nautinnon toi juoksu. Juoksin ja juoksin, välillä seassa erilaisia ryhmäliikuntatunteja ja ykskaks huomasinkin olevani ryhmäliikuntaohjaajana (tästäkin kirjoittelen paremmalla aikaa erikseen). Haaveilin maratoonista, mutta kipeiden polvieni takia se haave oli pakko jättää. Jotenkin minusta tuntui, että junnasin auttamattomasti paikallani. Söin perusterveellisesti, omasin hyvän peruskunnon, ehket hieman keskivertoa paremman ja pysyin suurinpiirtein samoissa mitoissa ruokavaliosta piittaamatta.
Yksi asia liikunnastani kokoajan puuttui ja se oli kuntosali. Kunnon raudan kanssa hikoilu ja lihasten äärirajoille treenaaminen. Olin aina ajatellut, ettei salilla tule hiki, hengästyminen tai kunnolla kuuma. Olin aina ihmetellyt sitä, miten ihmiset siellä jaksavat käydä, minusta se oli ihan turhaa hommaa....kunnes...
Kainalo, poikaystäväni ja paras ystäväni houkutteli minut salille ja ajattelin, että no miksipäs ei. Voisikai sitä kokeilla. Lähinnä ajattelin, että koska hän viettää paljon aikaa salilla ja meidän yhteinen aikamme on vähäistä voisikai sen saliajankin "viettää yhdessä".
Ja niin minä lähdin salille. Skeptisenä ja vähän ihmetellen koko hommaa ja PAM, olin koukussa. Kertalaakista rakastuin siihen hommaan. Minulla oli rinnalla ihminen, joka osasi neuvoa, jaksoi ohjeistaa ja heti ekasta treenistä lähtien todisti aikaisemmat luuloni saliharjoittelusta vääriksi.
Joten tässä sitä ollaa. Salitreeniin rakastuneina. Rakkautemme on kestänyt nyt kolmisen kuukautta, mutta uskon sen kestävän kauan. Viimein olen löytänyt jotakin, joka tuo kokonaan uuden innostuken koko liikuntaan. Olen löytänyt lajin, jossa näen tuloksia ja voin kokoajan kehittyä. Saan oppia uutta ja innostua kerta toisensa jälkeen. Koen, että olen saanut uuden liikunnallisen elämän. Tai ainakin yhden ison rakennusaineen uutta suuntaa varten.
Niinpä, tästä sitä lähdetään rakentamaan, uutta elämäntyyliä ja tapaa, jossa ykskaks onkin yhtenä rakkaimmista asioista entinen inhokkini. Tulkoot suhteestamme pitkä, onnellinen ja toimiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti