Än yy tee- NYT!

Toissayönä en nukkunu. Jännitti,. hikoilin, odotin ja odotin.... fiilis oli kuin lapsella joulua venaillessa, johon yhdistettiin hammaslääkärimäinen kauhea pelkotila. Jakomielitautinen fiilis siis. Eilen oli nimittäin ohjelmassa ekat yhteistreenit Mayor´silla Akin kanssa. Ainut mitä ennakkoon tiesin, oli että yläkroppaa tullaan käymään läpi ja että vähän "tutustutaan" liikkeisiin ja toisiimme...

Aamupuuhien jälkeen luurit täysille, lemppareimmat treenivaatteet päälle fiilistä tuomaan (sama uusi ihana avokylkinen salipaita joka aikaisemmin kuvissa vilahti sinisenä) ja henkinen fiilis tappajamodelle. Metrosta ylös noustessa Ruohiksessa olin ihan varma että oksennan... hisseille mennessä odotin vaan et millon se tapahtuu, puklu siis... Mutta hisseillä Aki olikin jo vastassa, kaappas halaukseen ja alko kertoa omaan tyyliinsä juttuja ja jotenkin heti fiilis rentoutui. Jouduin kyllä silti hengittelemään syvään ja rauhallisesti.

Täl fiiliksellä

Koko salistahan ja pukkaristakin olin jotenkin "wau", vaikka eikai ne pukkarit ole pukkareita erikoisemmat. Jotenkin kai se tunnelma....ja oma fiilis aikaansai kaiken sen hämmästelyn. Aloiteltiin ihan perus vipareilla ja hups, siinähän kävi niin et kohta vedettiinkin jo melkolailla täysiä olkapäitä. Olin koko treenin jossakin omassa kuplassa, jossa kuulin vaan ne Akin komennot "vielä kolme, anna mennä, hyvähyvä, muista focus".
Toki paljon tuli uusia liikkeitä, vähän tekniikkakorjauksia, mut pääsääntöisesti ihan hyvää palautetta. Oikeastaan palaute yllätti itsenikin. Mulla on ollu hyvä opettaja ja koutsaaja tähän hommaan ennen Akia, jota saan kiittää siitä, et yleensäkin olen tässä tilanteessa nyt. Oikeastaan hänelle tulen aina olemaan kiitollinen tästä harrastuksesta, neuvoista ja ohjeista. Tähän on hyvä rakentaa lisää.

Kaikenkaikkiaan me vedettiin (jos kykenen oikein laskemaan) joku nelisenkymmentä sarjaa olkapäitä, joista osa oli pudotuksia, tsaijai. Aikaa meni joku 1,5 tuntia, mutta kyl olin yhtä hymyä treenin jälkeen. Oikeastaan oli siinä ja siinä, etten purskahtanu itkuun pukkariin kävellessä, pukkarissa se käytännössä jo tapahtuikin. Huomenna seuraavat yhteistreenit, jeejejejeee!

Tus-kaa

Lähtiessä mut hyvästeltiin taas lämpimällä halauksella ja kommentilla "Juu oli tääl fastassa ihan urheilija eikä mikään prinsessa" :D No, eiköhän joskus mulla se itkukin pääse ja murrun- mut eka hyvä kosketus yhteiseen tekemiseen, mii laik!