Persetalkoot Mayor´silla

Jos omistaa jo valmiiksi melko hyvin hittiä ottavan perseen ja sitten sitä vielä väännetään valkun kanssa vähän toista tuntia toistasataa lasissa, voin sanoa, että sattuu. Sattui eilen, sattuu tänään ja en edes uskalla ajatella paljonko sattuu huomenna. 

Mulla oli tosiaan eilen Mayor´s päivä. Alkuun vähän vaihdeltiin kuulumisia ja puhuttiin jatkosta ja mihin päin hommaa lähdetään nyt vetämään, jonka jälkeen aloitettiin persetalkoot. Reenattiin takareisiä ja ennenkaikkea tuota "hyppyriä". Kyllähän minä taas arvasin, että tuskaahan se tulee olemaan, mutta jotenkin noin mellevää poltetta en osannut odottaa. 

Perinteiseen tyyliin paljon super-settejä ja pudotuksia. Pakkotoistoja. Lisää pudotuksia....Morjensta vaan! Pyydän julkisesti anteeksi kaikilta yhtäaikaa salilla olleilta, aiheutin varmaan puhinallani muutaman ylimääräisen desibelin rokinräimeen sekaan. Me tehtiin pakarapotkuja, reisikoukustuksia maaten, kolmenlaisia kyykkyjä, sjmv, yhden jalakan  hackia, kyykkyhyppyjä... melko tehokas tunti. Mun alaselkä ja treenattavat lihakset huusi hoosiannaa jo ekan setin jälkeen, mutta jotenkin kummasti sitä saa itsensä haudattua sellaiseen kuplaan, että jaksaa ja jaksaa eteenpäin. Jotenkin tähän tilanteeseen käy armeijasta tuttu lause "Sitten kun kunto loppuu, mennään eteenpäin päällä". Itsellä ainakin näissä hetkissä auttaa se, etten ajattele kuinka paljon on kokonaisuutena vielä jäljellä, vaan ajattelen aina vaan yhden toiston vielä eteenpäin. "Kyl mä viel yhden jaksan, nyt Sara yks enää..." Lisäksi helpottaa se, et mun ei itteni tartte ajatella mitään muuta, kuin itse tekemistä. Joku muu huutaa vierestä toistot, ohjeet, tsempit, hoitaa pudotukset ja mulle jää "vaan" se tekeminen. Ja jotenkin alan itse nyt oppia tuohon tekemiseen. Aki sanoikin mulle, et "Nyt sä et enää kiinnitä huomiota mitä täällä sun ympärillä tapahtuu vaan sä osaat olla täysin mukana siinä sun tekemisessä." Ja toi oli mulle henkiläkohtaisesti tosi tärkeä lause, aletaan päästä sen äärelle, mihin täytyykin päästä.

Treenin jälkeen mä makasin pukkarin lattialla vartin, nieleskelin oksennusta. Palkkaria ei voinu kuvitellakkaan ja tunsin vaan sen poltteen...jumalauta! Puolen tunnin jälkeen sain vaaputtua pukkarista pois, mutta olinhan mä varmaan näky...mutta ai että vaikka naama ei hymyyn taipunu, sisältä tyttö hymyili, mä selvisin ja tiesin tehneeni! Nyt sit lähtään näitä oppeja kans ottamaan ohjemaan ja alotetaan kunnon persetalkoot!

JLo- beware!

Väsynyt, mutta onnellinen

Viime viikot mä oon tosiaan ollu muutenkin jossakin uskokuopassa. Motivaatiota on helvetisti, mutta jotenkin se usko omaan tekemiseen on puuttunut, lähinnä tuntuu, että aika juoksee niin nopeasti.... Sain sitten onneksi avattua suuni fiiliksistäni ja vastaukseksi sain; "Kyl musta aika riittää oikein mainiosti. Mä en nää tässä mitään ongelmaa. Ehitään viel parikyt viikkoa painaa täysillä ja sit aletaan kaivamaan ne tulokset alta esille." 

Okei, eli tänkin asian suhteen nyt koetan jättää ajatustyön muille, ja tehdä itse sen mikä mun täytyy. Nyt taas jaksaa ja mieli on parempi! Hyvä tästä tulee- pakko tulla!

Lmfao

Tänään mulla oli ihan super mukava, erilainen ja jänskä päivä. Menin nimittäin Herttoniemeen Sporttikujalle treenaamaan hurmaavan Saran kanssa! Iik! Vähän jännitti, mutta oli mulla kyl mukavaa. Olen lukenu Saran blogia jo pitkästi toista vuotta ja ihastuini. Jotenkin se maanläheinen tyyli kirjoittaa puri meikäläiseen heti ja toki jatkuvat tulokset on ollu tosi mielenkiintoista seurattavaa! Helsinkiin muutettuani mä sitten päräytin laittaa tytölle viestiä, nyt tässä on sitten syksyn mittaan vähän tutustuttu ja tänään tosiaan päästiin ensimäistä kertaa yhdessä tositoimiin. Kaimani treenaili rintaa ja käsiä, mulla oli olkapäät vuorossa. Tokihan me siinä sivussa kokoajan höpöteltiin kaikenlaista genrestä ja lajista. On se ihana välillä jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ajattelee niin samalla lailla, kuin itse. Toki minusta on ihana jutella "ei fitness" kavereidenikin kanssa, mutta aina ei ehkä ihan samallalailla kaikki ajatukset mene yksiin tai ei muuten pääse ihan samalle aaltopituudelle.

Mitäs me kaimat?

Treenin jälkeen mentiin sitten peilin eteen, hui! Siinä mä sivusta seurailin Saran t-kävelyä (ah, ehkä minäkin sitten joskus sen osaan) ja poserauksia ja sen jälkeen Sara alkoikin vähän opastamaan mua. Minähän en ole koskaan ennen juurikaan poserauksia harjoitellut ja jo jonkun aikaa se on nyt hakannut takaraivossa, että asialle täytyy alkaa tekemään jotakin, ettei tule kiire. No nyt oli sitten sen aika, aika ottaa ensikosketus (tai mahalasku) asentojen ihmeelliseen maailmaan. Valehtelisin jos väittäisin, että se olisi helppoa, valehtelisin jos väittäisin, että osaan sen. Sanon suoraan, että olihan se vaikeaa ja kyllähän mua jopa hävetti! Ihan suoraan sanottuna. Ja nytkin kun ollan olen peilin edessä itsekseni seisoskellut ja katsonut noita kuvia niin onhan se ihan kamalan näköistä :D Mutta kai jokainen on joskus ollut tiensä alussa.... sillä mä koetan itseäni lohduttaa. Tästä ei onneksi voi olla tie, kuin ylöspäin.

Heikkohermoisimpia suosittelen tässävaiheessa sulkemaan koneen, tai vähintään kirjoittamaan osoiteriville mitä tahansa muuta, kuin allekirjoittaneen blogiosoitteen.

Apina karkas häkistä. 

En keksi edes mitään sanottavaa

Mikä toi mun toispuoleisuus on?!

'
Siinä ne nyt on. Ja kyllä, nauran itsekin täällä, joten antakaa vain tekin mennä, en edes pahastu. Hetken aikaa jopa mietin, etten ilkeä julkaista näitä, mutta sitten taas muistin, että mä haluan kirjoittaa realistisesti. Tää homma ei oo aina hattaraa ja vaahtokarkkia, joten tää on nyt se purkanjämä, jossa on hiekanmuru seassa, sattuu hampaaseen kun puraisee. Toivottavasti mä voin jonkun ajan päästä laittaa rinnalle vertailukuvat, joita kehtaa jo esitellä. Kiitos ja anteeksi. Kaikenkaikkiaan (häpeästä huolimatta) hieno päivä! Huomenna Akin juttusille ja treenaamaan jalkoja- armoa!

Ylitse kuohuvakin kattila rauhoittuu- ajan kanssa

Joulun alusaika oli kauheaa härdelliä. Painoin 23 päivää töitä yhdellä vapaalla, koetin treenailla ja pitää kaikkea balanssissa ja joulun lähestyessä väsymys alkoi painaa todenteolla. Käpäliin hiipivä väsymys toi mukanaan pienen ahdistuksen kuinka jaksan ja ehdin kaiken. Lopulta päätin antaa itselleni vähän löysiä syömisten suhteen, mutta hyvin kohtuudella. Samoin päätin, et jos nyt ei ihan 6 treeniä viikkoon mene niin olkoot menemättä, lepo on tärkeämpää, kuin polttaa itsensä loppuun.
Onneksi Aki sattui tulemaan pari päivää ennen joulua mua moikkaamaanja tsemppas. Anto lämpimän halauksen, tsempit ja sain vähän purkaa ajatuksia. "No Worries, jatketaan täysiä sit joulun jälkeen." Hetkellisesti oli helpompi hengittää.

Jouluna suuntasin muutamaksi päiväksi pohjoiseen vanhempieni luokse jossa aika meni hyvin pitkälti vaakatasossa- nukkuen. Olin aivan puhki. Tiesin, että nyt täytyy kuunnella itseäni... antaa itsensä syödä ja levätä rauhassa. Lopulta sain parit hyvät treenitkin loppulomaan vetäistyä! Olen elossa taas!

Joulun jumppatuokio kotipaikan minisalilta

Oon tässä pari päivää nyt taas koettanut toitottaa itselleni sitä, kuinka mun täytyy muistaa kuunnella itseäni. Levätä, antaa kropalle ja mielelle aikaa tottua tähän kaikkeen. Hyväksyä paskat fiilikset, nauttia hyvistä ja oppia se, etten olisi liian ankara kokoajan itselleni. Äitinikin kysyi jouluna minulta "Miksi sä rakas olet niin ankara itsellesi kokoajan?" Niin... en osannut vastata.

Ennakkoon annettu uudenvuodenlupaukseni on siis, että lisää unta, lisää kehonhuoltoa ja vähemmän stressiä, kiitos. Katsotaan sitten juhannuksena, onko mikään toteutunut :D

Nyt unille, huomenna luvassa kiva päivä! Treeniä ja yhdet treffit erään huikeen mimmin kanssa.

No vähä oon investoinu

No sehän ei oo uutta, et mulla karkaa mopo. Myöskään se ei oo uutta mulle, et kivoissa vermeissä reenaaminen ja elo on mukavampaa... Ja tykkään kun on vaihtelua- reenivaatteissakin. Mä en enää viiti ostaa ees ns normivaateita, koska se on ihan toivotonta. Tänään viimeksi koetin Zarasta keksiä ostettavaa, kun lahjakortti oli menossa vanhaks. Oon nimittäin nyt NIIN ongrlmakokoa. Paidat, jotka istuis mahasta, ei mene hartioista ja käsistä ja yläkropalle sopiva koko on massulle teltta. Housuissa sama. Perse ja reidet ei meinaa mahtua kyytiin ja jos ne mahtuu kyytiin, on vyötärö iso. Argh! Ja kun tietää (toivoo) et tää vaan pahenee tästä...niin en ees koeta. Panostetaan reenivaateisiin- ja onhan collarit mukavat :) Et varokaa vaan tutut, tuun häihin ja hautajaisiinkin jatkossa collareissa!  :D

Mutta ne hankinnat.... Sport Directille meni taas pieni tilaus. Hups ja oho. Minä vahingossa taas. No siellä ne kamppeet on vaan NIIN hyviä ja hinta-laatusuhde enenmmän kuin kohdillaan. Tilasin jotain joululahjoja ja sitten itelle vähän collareita;

Noi perus Lonsdalet kahdessa eri värissä. Ennestään mulla on harmaat harmailla raidoilla, nyt tuli mustat pinkillä ja harmaat oranssilla. Ai että kelpaa. Vielä sinne jäi muutama kotiuttamisen arvoinen väri. Lisäks tuli juomapulloja iso kasa, vähän alusvaatteita ja Puman musta perushuppari. Paypal ja visa kiittää.

No tämähän oli vasta alkusoittoa. Mulla kun sattuu olemaan tuo kakkostyö jossa on aika paljon houkutuksia kokoajan ympärillä...

Uutta takkia olin halunnut jo pitkään. Sellaista siistiä, jossa viitsii kaupungillakin pyöriä, mutta silti sporttista. Lämmintä, tuulen ja veden pitävää....ja sellaiset on usein rumia. Mahdollisimman monikäyttöinen ja pitkäikäinen... ja siellähän se meillä yksi päivä seinällä köllötteli; tämä Haltin ihanuus, joka on Tanja Poutiaisen suunnittelema. Heti katoin et toi se on....vapisevin käsin katsoin hintalappua ja ai saakeli että vihlasi. Asiaa kuitenkin muutaman viikon sulateltuani ja henksualen selviteltyäni menin takin ostamaan ja pakko sanoa et enemmän, kuin joka pennin arvoinen! Takissa on 30 000mm pito vedelle, eli käytännössä se menee sadetakista. Pitää täysin tuulen, on lämmin. Lisäksi takissa on erillinen irrotettava sisätakki, lämpöpaneelit joilla saa säädeltyä takin lämpöjä, monenlaista huppua, säätöä, taskua. Unelma. Ja istuu slimmisti päälle, mutta joka suuntaan joustavan kankaan ansiosta ei ikinä kirraa mistään. Ah!

Tää Adidaksen treenipaita oli ihan puhdas heräteostos..."koska eihän se nyt paljoa jää maksamaan". No, tääkin on niin supermukava ja istuva päällä, et mä viitin pitää tätä muutenkin, kuin vaan treenatessa. Ja ai että musta on ihana, kun treenivaatteissa on nykyisin värejä!

Myös uudet salikengät on ollut etsinnässä jo jonkun aikaa. Pakottavaa tarvetta ei ole ollut, mutta "oon vaan halunnu uudet" ja oishan se jalallekin ihan hyvä saada vaihtelua niihin Lonsseihin. Niinpä monien monien sovitustuokioiden jälkeen päädyin näihin karkkeihin! Nämähän on junnupuolen kengät, mutta just hyvät mun hassutassuun. Ja on sitä väriä!

Viimeisimpänä esittelyyn uudet treenipökät jotka on jatkoa mun "härskit treenihousut" sarjalle, eli lihashousujen seuralaiset, mun "cyber-housuiksi" ristimät ihanuudet. Nämähän tuli kahdessa värissä, tässä ja valkoisella pohjalla mustat "luut". Tsaijai! Vähänhän nämä keräs salilla katseita, mutta ihan sama, harjotellaan Lahtea varten jo nyt :D Housujen kuvaajakin kyl totes, et "Jumalauta tota sun persettä, sullehan on kasvamassa kunnon JLo-booty!" Eihän siinä voinu kuin hymyillä ja kiittää, lihaksikasta isoa bootyä tässä haetaankin! Ainiin, onhan toi hupparikin uus Reebok duunista :D

Huoh, mutta nyt viimeiset iltapalat nassuun. Huomenna pitäs tulla postissa vastaavasti "jauhoja" eli työkaverini sanoin "Saran purkkiruokia". Niistä esittely siis myös tulossa asap!

Kuurakettikuulumiset

Sairastelusta selvittiin, joskin henkinen hajotus oli jäätävä. Koetin kuitenkin kerrankin malttaa levätä kunnolla, jotta pääsisi taas nopeammin tositoimiin. Sairastelun vuoksi jouduttiin parit reenit Valkun kanssa perumaan ja sekös söi- vaikka toisaalta sain enemmän aikaa valmistautua henkisesti yhteisiin jalkajumppiin...

Viikonloppuna kävin uusien liikkeiden voimin tekemässä olkapäät ja toisena päivänä selän. Selässä keskitytään nyt kuulema erityisesti latseihin, koska "sulla nyt noita epäkkäitä vaan on nyt aika jumalattomasti verrattuna tohon muuhun selkään" :D Tää vaatii iteltäkin nyt vähän ajatustyötä, etten vetäis epäkkäitä liikkeisiin mukaan, mutta sit toki liikkeissäkin keskitytään enemmän latsipuolelle. Yks tällainen liike on mun kielessä "kuuraketti". Jep. Ai mistäkö moinen nimitys? Siitä, et sitä vähän rakenneltiin Mayorsilla ja Valkku itsekin nauroi, et nyt me rakennetaan sulle tällainen kuuraketti.  Toimii ihan sikahyvin- ainakin meikäläisellä. Sain yksinkin kunnon tuntuman ja nyt jo kolmatta päivää kolottelee kivasti.

Kuuraketti

Muuten arki on rullannut edelleen syömisen opettelussa. Vieläkään mullei ihan tarkkaa ruokavaliota ole, vedän sellasilla karkeilla spekseillä, jotka mulle annettiin tuossa muutama viikko sitten. Hiilarin määrä tosiaan mun aikaisempiin syömisiin kasvoi hurjasti, protskua ja rasvaa leikattiin melkolailla ja kaloreita tuli jonkun verran lisää. Nyt tätä on vedetty kolmisen viikkoa ja no.... fiilis on ihan hyvä. Lähinnä ahdistaa jos ei meinaa ehtiä syödä tarpeeksi. Panikoin kauheasti sitä, et kuinka alkaa rasvaa tää kroppa kerryttään, koska oon jotenkin vieläkin sille ajatusmallille melko allerginen.... mutta nyt aamumaha näyttää tältä;

Että en mä kauheasti itke. Ilmeisesti se kaikki ns ylimääräinen mitä nyt suusta alas menee, menee ihan oikeeseen osoitteeseen. Näin mä ainakin toivon. Ja tosiaan tähän mahaan on vielä viikko ollu reenitaukoakin sairastelun vuoksi. Wuuup!

Loppuun vielä vähän kevennystä. Nauroin tälle katketakseni muutama päivä sitten ja lähetin tän myös muutamalle reenaavalle mimmifrendille. Kaikki jotenkin osattiin samaistua tähän- tai tuohon alimpaan hahmoon.

Mut nyt takas töiden pariin. Huomenna luvassa yhteistreenit ja vuorossa ne pelätyt jalat. Itkupostausta siis luvassa.

Henkinen hajotus

Mun kroppa aina reagoi muutoksiin ja stressiin (tai sen laukeamiseen) tosi voimakkaasti ja niin kävi nytkin- olen sairaana. Kelasin et miks ihmeessä taas, mutta nyt on isoja asioita tapahtunu ja olen tsempannu itseäni eteenpäin "jaksa vielä hetki" mentaliteetillä ja nyt kun annoin itsellenmi luvan rentoutua (3 päivää vapaata töistä) niin minähän pamahdin samantien sairaaksi. Tää on mulle "melkoisen tuttu toimintamalli", mutta tällä kertaa aikaisempia kertoja huomattavasti hajottavampi. Nyt nimittäin tuntuu, et aika valuu hukkaan. Nyt kun on päivämääriä asetettu kalenteriin, tuntuu et se tiimalasin aika vaan juoksee ja juoksee ja jokainen hiekanjyvä pitäis käyttää hyödyksi ja sitten tulee tällaisia esteitä. Vaikka toki tää on vain elämää ja siihen pitäis osata suhtautua, mutta meikäläisen ajatusmaailma ei vaan toimi niin- ainakaan vielä, jospa se oppii.

Tänään ois pitäny olla (samoin kuin huomenna) Akin kanssa pitkät treenit, mutta eipä nyt sitten ole. Fuuuuuuuu! Pakko löytää siis yhteistä aikaa jollekin mun työaamulle ja vetää superpäivät. Kevyttä. Eikä mua vituta vaan treenit, vaan myös se, että olin aikonu tehdä kaikki rästi kotihommat ja joululahjaostokset jo alta pois, kun joulukuu itsessään on muuten melko kiireinen- no epä tartte tehdä sitäkään. Voipi olla, että huomenna näpyttelen vaan netistä tilata kaikki, niin on edes joku asia pois huolesta. Tai no ihan kaikkea en varmaan voi tilaamalla hoitaa, mutta ison osan kuitenkin.

No, kaikki tämä(kin) kertoo siitä, et motivaavio on valtava. Tän ahdistuksen lisäksi olen selannu treenivaatteita (ja okei vähän tilannutkin), lukenut sen miljoona tuoteselostetta erilaisista vitskuista ja lisäravinteista ja valkannut viidakosta jo muutamia omaan käyttööni... kaikki valveilla ollut aika on mennyt jollain lailla kuitenkin harrastuksen parissa. Ja tietenkin syöden. Vähän haasteellista tässä kondiksessa saada kaikki alas, mutta koetettava on.

Ja niin, no joku hyvä juttu tähän iltaan; täydellisen banaaniletun resepti on löytynyt ja niitä on tullut nautittua tässä iltapalaksi jo hyvänkokoinen lautasellinen.

- 1 normaalikokoinen bansku

- 2 pientä (luomu)kananmunaa

-ripaus aitoa vaniljaa

- raakakaakaonibsejä

- paistetaan kookosöljyssä

 - tarjoillaan marjojen ja pienen skyr-keon kanssa

Jatkais unia ja toivois freesimpää huomista! Palaillaan pian astialle. Mulla on ykdet kuvauksetkin teille esiteltävänä :)

Än yy tee- NYT!

Toissayönä en nukkunu. Jännitti,. hikoilin, odotin ja odotin.... fiilis oli kuin lapsella joulua venaillessa, johon yhdistettiin hammaslääkärimäinen kauhea pelkotila. Jakomielitautinen fiilis siis. Eilen oli nimittäin ohjelmassa ekat yhteistreenit Mayor´silla Akin kanssa. Ainut mitä ennakkoon tiesin, oli että yläkroppaa tullaan käymään läpi ja että vähän "tutustutaan" liikkeisiin ja toisiimme...

Aamupuuhien jälkeen luurit täysille, lemppareimmat treenivaatteet päälle fiilistä tuomaan (sama uusi ihana avokylkinen salipaita joka aikaisemmin kuvissa vilahti sinisenä) ja henkinen fiilis tappajamodelle. Metrosta ylös noustessa Ruohiksessa olin ihan varma että oksennan... hisseille mennessä odotin vaan et millon se tapahtuu, puklu siis... Mutta hisseillä Aki olikin jo vastassa, kaappas halaukseen ja alko kertoa omaan tyyliinsä juttuja ja jotenkin heti fiilis rentoutui. Jouduin kyllä silti hengittelemään syvään ja rauhallisesti.

Täl fiiliksellä

Koko salistahan ja pukkaristakin olin jotenkin "wau", vaikka eikai ne pukkarit ole pukkareita erikoisemmat. Jotenkin kai se tunnelma....ja oma fiilis aikaansai kaiken sen hämmästelyn. Aloiteltiin ihan perus vipareilla ja hups, siinähän kävi niin et kohta vedettiinkin jo melkolailla täysiä olkapäitä. Olin koko treenin jossakin omassa kuplassa, jossa kuulin vaan ne Akin komennot "vielä kolme, anna mennä, hyvähyvä, muista focus".
Toki paljon tuli uusia liikkeitä, vähän tekniikkakorjauksia, mut pääsääntöisesti ihan hyvää palautetta. Oikeastaan palaute yllätti itsenikin. Mulla on ollu hyvä opettaja ja koutsaaja tähän hommaan ennen Akia, jota saan kiittää siitä, et yleensäkin olen tässä tilanteessa nyt. Oikeastaan hänelle tulen aina olemaan kiitollinen tästä harrastuksesta, neuvoista ja ohjeista. Tähän on hyvä rakentaa lisää.

Kaikenkaikkiaan me vedettiin (jos kykenen oikein laskemaan) joku nelisenkymmentä sarjaa olkapäitä, joista osa oli pudotuksia, tsaijai. Aikaa meni joku 1,5 tuntia, mutta kyl olin yhtä hymyä treenin jälkeen. Oikeastaan oli siinä ja siinä, etten purskahtanu itkuun pukkariin kävellessä, pukkarissa se käytännössä jo tapahtuikin. Huomenna seuraavat yhteistreenit, jeejejejeee!

Tus-kaa

Lähtiessä mut hyvästeltiin taas lämpimällä halauksella ja kommentilla "Juu oli tääl fastassa ihan urheilija eikä mikään prinsessa" :D No, eiköhän joskus mulla se itkukin pääse ja murrun- mut eka hyvä kosketus yhteiseen tekemiseen, mii laik!