Miksi? Miksu nyt ja miksi näin? En tiedä. En todellakaan tiedä. Isolla innolla olin aloittamassa 5 jakoista, aamulenkkejä, uudenlaista treenikuviota mu ei vaan irtoa. Mieli ja kintut on tahmaiset, kuin juhannuksena terassille kaatunu siideri. Edes jumpan vetäminen tiistaina ei piristäny, eikä saanu konetta käyntiin, koska sekin meni ihan perseelleen. Tai ei perseelleen, mut en saanu itestäni irti niin paljon, kuin olisin halunnu ja jotenki itelle jäi se fiilis, et koko ohjaaminen oli sekavaa ja epämääräistä. Huoh.
![]() |
| Just tällainen fiilis |
Eniten mua vituttaa kai tää tulosten hitaus. Tai se, et ku on valitettavasti "kaikkitännemulleheti" luonne, niin nyt tuntuu, et tätä vaan tekee ja mitään ei tapahtu. Mulle oli iha kamala paikka ottaa "yläkroppakuvat" viime viikolla stadissa. Tai innostus oli suuri, mut kuvat nähtyäni silmiin iski fakta, et mitään ei ole tapahtunu. Tai, no, selkä on kiristyny, mut kai mä ootin sen jotenki kasvaneen. Kyllähän mä tiedän, et kiristyminenkin on jo eteenpäin menemistä ja siitä pitäs olla tyytyväinen, ja ettei lihaskasvattusta ja kiristymistä oikein saa yhtäaikaa aikaiseksi niin silti masentaa. Mä en tiedä kumpaa haluan, kasvattaa lihasta ja olla reilummilla kaloreilla, vai kiristyä. Se läski on mulle vaan niin helvetin suuri mörkö ja kirosana, ettei pahemmasta väliä. Mä suoraan sanottuna pelkään "bulkkausta" ja pelkkä ajatus saa mut kauhun partaalle, mut samalla tieto siitä, ettei kehitystä tule (tai tulee, mut hyvin hitaasti) tällä kalorimäärällä saa mut masentumaan. ARGH!
Voimatasot on onneks pikkuhiljaa noussu. Ei lähellekään kaikissa, mut joissain ja etenki penkkitulos on muutaman kilon kivunnu ylös ja saan vedettyä niitä leukoja. Kai pitäs olla iloinen, mut nyt on vaa jotenkin "kun mikään ei riitä" fiilis. Sit mä kateellisena katon joidenkin huomia aikaansaannoksia, voimatasoja, painojen kokoja ja mietin voisinpa minäkin. Tyhmää verrata itseään muihin, varsinkin ihmisiin jotka on käyny tupla-tripla tai vieä kauemman aikaa salilla verrattuna itteeni. Mut väkisin ajattelen, et miten mä saisin itestäi vielä enemmän irti. Olen havahtunu useana päivänä ajatukseen kuinka paljon paremmassa kondiksessa olisin, kun olisin heti hankkinu kunnon ruokavalion ja en olis mielenlaadultani niin heikko syömisen suhteen (terkut vaan niille skittleskarkeille, jotka löytyivät tyynyni alta mystisesti eräänä aamuna tässä vähänaikaa sitten).Aattelin tän rennomman syömien (en punnitse, maalaisjärjellä terveellisesti) olevan mulle toistaiseksi hyvä, mut ei oikein enää... ruoskin vaan itseäni tästäkin laiskuudesta. Paska ja laiska akka ku ei heti alkanu kunnolla panostamaan safkaan...
Angst. Ehket lähen purkamaan kiukkuni siivoamiseen kun työpäiväkin just loppui. Toivottavasti seuraava vähän hilpeämmissä tunnelmissa.



